Aika lähteä

Ja niin saapui huhtikuun 22. päivä, eli aika lähteä kotoa ja muutaman päivän päästä myös Alaskasta.

Kuluneet kolme viikkoa olivat täynnä haipakkaa menoa, vahdittiin taas kotona Scottin ja Kerryn taloa ja eläimiä. Koirat, kissat, vuohet, kanat, hanhet ja muut linnut pitivät päivät kiireisinä, onneksi myös Nick oli siellä hommissa auttamassa. Nick esitteli meille myös perinteisiä amerikkalaisia herkkuja, kuten S'moret (keksin välissä suklaa, joka sulatetaan kuumalla vaahtokarkilla), ja muita kummallisempia herkkuja, kuten mansikkamaito. Kelit oli oikein keväiset ensimmäisen viikon, jonka jälkeen viileni ja saatiin talven ehkä viimeinen lumimyrsky ja parikymmentä senttiä uutta lunta. Nyt kevät taas kolkuttelee ja lumet sulaa. 

Päivät siis kuluivat eläimet ruokkiessa, vuohia lypsäessä, koirien kanssa ulkoillessa ja taas eläimiä ruokkiessa. Piia yritti kuluttaa niin paljon maitoa kuin pystyi, lähinnä juomalla ja juustoa tekemällä. Fetaa ja halloumia syntyi monta kiloa ja kaikki myös syötiin. Päivittäin saatiin myös paljon kananmunia, joten siinä oli hyvä leipoa evästä mukaan autoreissulle Kanadaan. Julien rehki toisen talonvahtipaikan kanssa ja lisäksi meidän uuden nettisivun kanssa, josta pystyy tutustumaan meidän eloon ja matkailuun englanniksi. Päivät oli sitä myöten täynnä.

Reedy sanoo että "minun paikka"

Scottin ja Kerryn eläinten lisäksi meillä oli myös viisi huskypentua ja yksi bernhardilainen koira hoidossa ja vauhdikasta menoa piisasi joka päivälle. 

Loppua kohden hommat vain lisääntyi, meillä oli mökissä kaksi kissaa ja kaksi toipilasta koiraa, joista toiselta amputoitiin jalka ja toinen toipui leikkauksesta, jossa poistettiin hanska suolistosta. Siinäpä ei sitten aikaa tai tilaa paljon pakkaukselle jäänyt, mutta pääasia olikin, että eläimet olivat kunnossa ja meno farmilla iloista.

Sugaree, vahvin kolmijalkainen koira ikinä

Sunnuntaina mökki sitten tyhjeni eläimistä ja jäljelle jäi pakkaus- ja siivousurakka. Se urakka jatkuikin maanantai iltapäivään, välillä nukuttiin vähän ja syökästiin Scottin ja Kerryn porukalla viimeinen iltapala ja vaihdettiin lomakuulumisia. Siinäpä olikin urakan ainoat tauot, muuten huhkittiin pysähtymättä. 

Suunnittelua vielä siistissä vaiheessa

Eli nyt on auto pakattu ja loput kamppeet jätetty odottamaan syksyä ja meidän Alaskaan paluuta. Ja on aika lähteä. Innolla odotetaan reissua Kanadaan ja uusiin maisemiin, mielenkiintoista nähdä miten tien päällä olo sujuu. Tietysti Alaskaan jää ikävä, mutta seikkailua on aika jatkaa eteenpäin.

Ikimuistoisesta Alaskan elämästä on tietysti kiittäminen ihmisiä täällä ja koti-Suomessakin, jotka ovat eläneet hetkissä mukana. Blogilla on ollut valtava määrä lukijoita, hienoa, että matkailu ja kokemukset maailmalta kiinnostavat. Kiitokset siitäkin! Ja pian jutut jatkuvat Kanadan puolelta...

Ja siitä puheen ollen meillä on nyt nettisivut, joilla voi englanniksi lukea meistä ja meidän reissuista sekä katsella kivoja kuvia. Etusivulla aukeaa myös kartta, jossa näkyy meidän kesän reissu, sijainti päivittyy joka päivä. 

Tulkaapa siis matkalle mukaan! :) http://escape-life.net

************************************************************************************************************

Jäähyväiset SNAP:lle

Tänään oli viimeinen päivä, kun voi sanoa olevansa Fairbanksin yliopiston, tarkemmin SNAP:n leivissä. Vuosi hurahti ohi nopeampaa kuin ikinä olisi voinut kuvitella.

Vuoden aikana meille annettiin uskomaton mahdollisuus oppia uutta. Omaksua uusia taitoja ja vahvistaa vanhoja. Tehdä töitä itsenäisesti. Ja ryhmässä. Tehdä töitä mielenkiintoisissa projekteissa. Lahjakkaiden ihmisten kanssa. Käydä lentämässä ja jokea laskemassa.

Oli todellinen onnenpotku saada pesti SNAP:sta, joka on kansallisesti korkealle arvostettu ilmastonmuutosta tutkiva instituutti ja olo on melkoisen ylpeä, kun tämän paikan työtodistus ojennetaan mukaan. Unelmien täyttymys!

Eilen juhlittiin nyyttärihengessä läksiäisiä ja naposteltiin lounasta jäähyväisten lomassa. Oli hienoa nähdä koko työporukka vielä viimeistä kertaa. Suuri kiitos hienoista työkokemuksista kuuluu tälle porukalle, joilta eivät tuki eikä neuvot loppuneet. Mukava oli töihin tulla joka päivä ja tuntui, että meidänkin panosta arvostettiin kovasti.

Nyt on työpöytä puhdistettu ja seuraavaksi suljetaan kone. Ja lähdetään muuten lomalle. Kuuden kuukauden lomalle. Saa olla kateellinen!

Pientä puuhaa siellä täällä

Taas takana yksi viikko Alaskassa. Tähän väliin voi tarrautua vanhaan kliseeseen ja ihmetellä, miten aika kuluu niin hurjaa vauhtia. Ensi viikko on viimeinen työviikko täällä. Siis täh? Ja kuukauden päästä jätetään Alaska taakse. Isompi täh?






 
Kiirettä pukkaa päälle mitä lähemmäs lähtö tulee. Kanadaan suunnataan huhtikuun 22. päivä ja sitä ennen on paljon järjesteltävää tiedossa. Kesän vaellusreissun varusteet on jo pitkälti hankittu ja viime viikonloppu meni niitä järjestäessä. Samalla käydään lapi tavaroita ja jaetaan mukaan lähtevät ja Alaskaan jäävät eri nurkkiin.

Kyllä mukavaa tekemistäkin löytyy viikonlopuille. Lauantaina pidettiin grillausjuhlat Peterin luona ja siellä nähtiin melkein koko Mile 101:n porukka. Mahtava oli nähdä hauska poppoo vielä kerran yhdessä. Sieltä kun lähdettiin niin todellisuus iski vastaan. Paljon hyvästejä on edessä seuraavina parina viikkona. Vaikka edessä on uusi seikkailu uudessa maassa, "heippa" ei ole koskaan helppo sanoa. 


Sunnuntaina paistoi aurinko taas, niinkuin melkein koko kuukauden. Keli oli nollassa ja me siivoiltiin ulkona vuoden asumisen jälkiä ja laskettiin polttopuita, joita riittäisi hyvin ensi vuodellekin. 

Julien kokeili eri kikkoja teltan kanssa, jotta kesän vaellus sujuisi ongelmitta nukkumisen suhteen. Julien tuunasi Subarua meidän puolen vuoden Kanadan autoreissua varten ja Piia kävi Kerryn, Even ja koirien kanssa ulkoilemassa.






Tiistai otettiin vapaaksi ja vietettiin vähän aikaa Nickin kanssa. Lounaaksi nautittiin Nickin tarjoamia "triskettejä" extra mausteisen piparjuurisoseen kanssa. Nenä aukeni mukavasti! Nick harrastaa kiipeilyä, joten aika vierähti varusteista jutellessa. 


Iltapäivällä käytiin Bargesin, Keeperin ja Nickin koiran Cooperin kanssa joella kävelemässä. Melkoiset tulvat on siellä muodostumassa.

 

Granite Tors -reitti talvivarusteilla

Taas takana yksi viikonloppu, hieno viikonloppu!

Perjantaina auteltiin Two Riversin koiravaljakkoyhdistyksen kisoissa, parkkeerattiin tiimejä ja syötiin kakkuja. Kisa jatkui sunnuntaihin, mutta meillä oli myös muita suunnitelmia viikonlopulle.

Lauantaina suuntana oli Granite Tors –reitti ja varusteina yhden yön kamppeet ja lumikengät. Sama reitti vaellettiin viime kesällä, sita tarinaa pääsee muistelemaan täällä. Tällä kertaa maisema oli valkoinen ja lämpötila hieman alempana kuin kesäkuussa. Lauantaipäivänä aurinko kyllä porotti jo niin kuumasti, että t-paitaa oli ikävä.

Reitin alku oli melko helppo ja oli mukava huomata, että joku oli lumikenkäillyt siellä jo aiemmin, niinpä alussa pärjättiin talvikengillä. 






 
Kun alettiin kiivetä ylemmäs, tarvittiin jo lumikengät jalkaan ja yksi vaatekerros vähemmän. 



Reitti oli ajoittain melko jyrkkä ja nousua riitti pitkään. Mutta maisemat ne vaan parani, mitä ylemmäs kiipesi. 




 
Huipulla istuttiin syömään lounasta auringonpaisteessa ja olo oli mahtava. Sitten jatkettiin reittiä harjannetta pitkin isojen graniittimuodostelmien ohi. 


 






Muutamia kuvia piti tietenkin pysähtyä ottamaan ja lopulta päämäärään, reitin pienelle mökille saavuttiin iltapäivästä.

 

Mökki ei ole kovin kummoinen, mutta siinä on seinät ja katto, jotka suojaavat pahimmilta tuulilta. Kovin hyvää lumisuojaa siitä ei kyllä saa, kuten myöhemmin huomattiin. 








Ensimmäiseksi tarvottiin lähimetsään ja kerättiin kuolleita puunoksia, jotta mökki saataisiin lämpimäksi muutamaksi tunniksi ja sukat ja kengät samalla kuiviksi. Siinä oli tulen rätistessä mukava rentoutua, ja syödä iltapalakeittoa ja suklaata.

Myöhemmin yöllä, kun uni oli jo siepannut, herättiin kummalliseen meteliin. Jotakin leijaili mökkiin sisaan ja meidän päälle: luntahan sieltä tuprutteli tupaan sisään. Keskilattialta oli siis siirryttävä pois ja mentävä syvemmälle makuupussiin. Aamulla lattiaa peitti puolen sentin lumikerros, se siitä lumisuojasta sitten…

Aamupalan jälkeen suunnattiin autoa kohti. Matkaa oli enää noin 10 km ja reitti kulki suurimmaksi osaksi alamäkeen, joten matka joutui vauhdilla, vaikka lumi välillä upottikin. Yöllisen lumimyrskyn jälkeen taivas selkeni ja aurinko paistoi selkään koko matkan. Autolle päästiin väsyneinä ja nälkäisinä mutta iloisina viikonlopun ponnistuksista.