Viikonloppuhuveja

Mitä uutta tänne?
No kevät on ainakin saapunut. Päivisin on +15 (celciusta) ja öisin 32 (Fahrenheittia, eli nolla celciusta). Kaikki lumet on melkeinpä sulaneet ja me nyt ootellaan, että maa kuivaisi vähäsen, että päästäisiin erämaahan vaeltamaan, eikä tarvisi kahlata.

Sitä ootellessa, onhan täällä tekemistä :)! Lauantaina tutustuttiin kaupungin vaellustarvikevalikoimaan ja syötiin tosi hyviä perunoita majoneesidipillä lounaaksi. Pitää joku päivä kyllä koittaa niitä perunankuoria, jotka tuntuu täällä olevan aika kova herkku.

Sunnuntaina Piia onnistui lypsää kaksi ja puoli lasia vuodenmaitoa, ja käsi kramppasi vain vähäsen.

Moon ("Kuu") Piian sylissä... 

 ...syömässä hiuksia!

Tämä oli ehkä Brownie ("Suklaakakku")

Iloiset aurinkoiset ilmeet :)

Koirat nauttivat aurinkoisesta kelistä ja odottelivat maan ja mudan kuivumista...

Marlin :)

Ja vuohet nauttivat takapihan pellolla... Ihana keväinen päivä!

 

Sitten rentouduttiin ja pelattiin vähän sakkia. Julien voitti, ja voittaa edelleen aina.
Piia yritti keskittyä positiivisiin asioihin, kuten auringonpaisteeseen, lintujen lauluun, ja niin, sääskiin.
Kyllä, ne ovat täällä, ja niitä on jo paljon ja ne ovat isoja. Ehtiipä ainakin tottua, ennen "kesää".

Sitten käyiin vielä pyöräilemässä. 

Tiedoksi, että tiet ovat täällä vielä märkiä ja mutaisia, ja samalla paikoin vielä jäisiä ja lumisia. 

Videosta näkyy, miten homma luisti :D

Kotia ehittiin ennen sadekuuroa!

Alaska Range automatka

Perjantaina päätettiin lähteä automatkalle, pitihän Subarulle kerryttää vähän kilometrejä, kun ei päivittäinen 100 km näy tuntuvan missään. Tarkoituksena oli katsastaa maisemat Alaska Rangella ja niinpä auto täynnä kirjoja, kameroita, ruokaa ja nukkumakamat lähdettiin ajamaan Richardonin valtatietä kohti Delta Junctionia, kylää noin 160 km Fairbankisista. Sää oli vähän pilvinen mutta Alaska Range siinsi kaukaisuudessa. Alaska Range on siis noin 650 km pituinen vuoristo Keski-Alaskassa. Sen korkein huippu, Mt. McKinley, on korkein vuori Pohjois-Amerikassa ja korkeampi kuin yksikään huippu Euroopassa. Tällä kerralla tätä vuorta ei nähty mutta paljon muita.

 Kalastusmaja Quartz-järven jäällä

Matkalla Delta Junctioniin pysähdyttiin näköalapaikoilla kuvaamassa mutta pilviä kertyi yhä enemmän taivaalle. Kaukana siintävä vuoristo antoi kuitenkin paljon odotuksia seuraavalle päivälle, jos sää olisi aurinkoinen.

Siellä ne vuoret siintää...

Valtatie vei metsien ja suurten armeijan alueiden läpi ja lopulta saavuttiin Delta Junctioniin, jossa talot olivat hauskan näköisiä ja ruoka hyvää.

Paikallinen Alko

Juustopaahtoleipä ja juustopurilainen ranskalaisilla upposi nopeaa ja päälle vielä pelattiin biljardia ja saatiin ilmaiset limukat. Aika rento ilta.

Illan pimetessä lähdettiin etsimään sopivaa yöpymispaikkaa, siis hyvää paikkaa autolle. Koska camping-paikat olivat suurimmaksi osaksi vielä lumen peitossa, päätettiin yöpyä retkeilyalueelle vievällä tiellä, ja hyvin uni maistui Subarun takana. Oli se vähän liian lyhyt Julienille, mutta mitäs on niin pitkä.

Näkymä yöpymispaikalta

Aamun sarastaessa herättiin ja suunnattiin ensimmäiseksi näköalapaikalle, josta nähtiin aurinkoiset näkymät vuoristoon. Taivas oli selkeä, mikäs sen parempaa. Aamupalaksi nautittiin jättimuffinsseja ja sen jälkeen lueskeltiin ja nautittiin makeista maisemista.

Kun aurinko oli noussut ylemmäs, päätettiin kiivetä Donnelly Dome, noin 600 metrin korkuinen "pikkumäki" valtatien vieressä. Aikaa kipuamiseen meni 45 minuuttia, välillä oli aika jyrkkää rinnettä edessä. Huipulla tuuli mutta näkymä sieltä veti sanattomaksi. Etelässä nousivat Alaska Range vuoriston huiput ja Tanana-joki, ja pohjoisessa loppumaton Fort Greely armeija-alue. Kamera sai laulaa, toivottavasti kuvat kertovat kaiken. :)

 Kuvat huipulta...

Donnellyn jälkeen ajettiin edelleen valtatietä eteenpäin ja välillä pysähdyttin ja otettiin kuvia. Maisemat vain paranivat aurinkoisessa säässä. Lumisia vuoria ja Tanana-joki niiden edessä, jäätiköitä molemmin puolin tietä. Lounasta nautittiin Castner- ja Canwell-jäätiköiden edessä, ihan tien vieressä. Keksit juustolla ja kananmunalla täyttivät vatsat ja sitten oli aikaa taas lukea ja laiskotella, ja ottaa nokoset auton takana. Pilvet kulkivat vuorten rinteillä ja aurinko paistoi.

Alaskan halki kulkeva öljyputki (maailman pisin, 1287 km)

Lounastauon jälkeen jatkettiin vielä valtatieta eteenpäin, Paxtoniin asti. Siellä mäet olivat lumisempia ja täynnä moottorikelkan jälkiä, sinä viikonloppuna nimittäin kisattiin paikallinen moottorikelkkailu-ja-suksilla-perässä -kisa. Paikka oli täynnä ihmisiä, autoja ja moottorikelkkoja. Ja aika hurjia jälkiä nähtiinkin, vuorten seinämillä ja puolitoista metrisessä lumessa.

Lopulta oli aika lähteä takaisin. Edelleen pysähdyttiin ottamaan kuvia useampaan otteeseen, ja peruutuspeileistä kateltiin taakse jääviä vuoria.

Edellisen illan ranskalaiset olivat jääneet molempien mieleen joten se päätettiin ottaa uusiksi Delta Junctionissa. Samalla pelattiin taas biljardia, tällä kertaa paikallisten kanssa. Joe hakkasi meidät 100-0, mutta oli mukava jutustella ja pelaaminen eurooppalaisten kanssa tuntui olevat Joestakin aika hauska juttu. :)

Yöksi ajettiin Quartz-järvelle, retkeilyalueelle, jossa katseltiin jäältä auringonlaskua. Ja kevään ensimmäiset sääsket pääsivät meihin käsiksi. Kyllä, talvi on jäämässä taakse kovaa vauhtia, ja päivisin lämpöä on +15 astetta. Niinpä myös sääsket ovat tulleet.

Sunnuntaiaamun aamiainen nautittiin taas näköalapaikalta ja sen jälkeen suunnattiin kotiin. 

Päivä oli erittäin tehokas ja meni pyykätessä, siivotessa, siemeniä istuttaessa ja muissa puutarhahommissa ja lopuksi juhlittiin Scottin syntymäpäivää. Alkupalaksi oli alkoholitonta yrttiolutta vaniljajäätelöllä. Julienista se maistui hammaslääkärille. Piiasta maku jäljitteli hammastahnaa. Eli yhteinen tekijä löydettiin! :) Kakkuna oli mustikkamuffinsia, jäätelöä ja kastiketta, erilaista mutta hyvää. Herkullinen päätös täydelliselle viikonlopulle.

 

Ja vielä video, tietenkin! :)