Iditarod, toka päivä

Sunnuntai 4. maaliskuuta ja aikainen herätys. Pannukakkuaamiaisella päivä käyntiin ja maha pullolleen. Reput täynnä kameratarviketta ja lämmintä vaatetta ja suunta kohti Anchoragen keskustaa. Sieltä vuokrattiin auto, jolla karautettiin Willowhun, jossa järjestyksessä 40. Iditarodin virallinen lähtö tapahtui. Julienilta meni hetki hahmottaa, miten automaattivaihteistolla oikein ajellaan, mutta nopeastihan tuo alkoi sujua. Mitä nyt käsi haroi vaihdekepillä vähän väliä.

Säätiedotuksen mukaan sunnuntaipäivän piti olla aurinkoinen ja pakkasta sopivasti, joten hyvin odottavaisin mielin suunnattiin Anchoragesta pohjoiseen.

Puolentoista tunnin ajon jälkeen saavuttiin perille ja aurinkohan siellä paistoi kirkkaalta taivaalta! Pakkasta oli -10 astetta, siis juurikin hyvä määrä. Suurin osa valjakoista oli jo saapunut Willow-järven jäälle. Lähtö tapahtuisi kello kaksi, joten valjakkoajajilla oli runsaasti aikaa hoitaa ja ruokkia koiria, ja nauttia viimeisiä kunnon eväitä itsekin. Me kuljettiin ympäri aidattua aluetta ja otettiin kuvia kiireisistä tiimeistä. Apulaiset, handlerit pistivät kamoja valmiiksi, koirien sukkia lajiteltiin ja muita varusteita huollettiin. Lance Mackey esitteli ”ykkösjohtajakoiransa”, kainalon kokoisen karvakasan, jonka panos Iditarodissa jäi hämäräksi. Ehkä se matkustaisi Lancen reessä ja toimisi käsien lämmittäjänä... 

Parin tunnin kuljeskelun jälkeen nälkä alkoi härnätä ja sehän hätyytettiin porohodarilla, cowboy-ranskalaisilla ja jättipussilla sokeripopcornia.

Mahat jälleen kerran turvoksissa oli aika etsiä sopiva paikka lähtöradan varrelta. Hyvä paikka löydettiinki, noin sata metriä varsinaisesta lähtöviivasta ja olihan siitä hyvä seurata tiimien lähtöä ja kisaa kohti Nomea. Rata oli jo alkujaan aika pehmeä ja alta vetinenkin, joten jotkut koiravaljakoista olivat vaikeuksissa ja kaatumisetkin olivat lähellä. Tunnelma oli kuitenkin hyvinkin iloinen ja musherit lähtivät matkaan yleisölle heiluttaen ja hymy huulilla. Jotkut koirista olivat niin innoissaan, että narut sotkeutuivat jo alkumetreillä, mutta kaikki pääsivät kuitenkin lopulta matkaan.

Kuvia lähdöstä...

Ray Redington Jr.

William Pinkham

Tom Thurston

Jodi Bailey

Cim Smyth

Jeff King

Jeff King

Aliy ja Punainen Tiimi!

Aliy!

                                     
                                                           "Onko tuo Ruotsin lippu?"

Pat Moon

DeeDee Jonrowe

Lance Mackey, supermies

Mackey!

Hugh Neff

Myöhemmin päätettiin siirtyä lähemmäs lähtöviivaa, jotta nähtäisiin kunnon häslinkiä, kun perheenjäseniä halataan, koiria viimeistellään matkaan ja meteli on aikamoinen. Tässä Ryne ennen lähtöä, Allen toivottamassa onnea. Reen pysäyttämiseen tarvitaan ainakin kaksi ajajaa ja koirien pitelemiseksi kymmenisen handleria. Lähdön jälkeen ajajat ovat kuitenkin omillaan. 

Viimeisten joukossa matkaan lähti Seavey, joka oli mukana perustamassa Iditarod-kisaa ja oli pukenut ylleen numeron 100, niin monta vuotta Iditarod-reitti on nimittäin ollut olemassa. Historian lehtien havinaa siis! Kohta kaikki 66 tiimiä olivat päässeet matkaan, ja toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi maaliin asti Nomeen. Kannustukset täältä lähtevät erityisesti Lancelle, Aliylle ja Rynelle, mutta kaikille tietysti onnea matkaan!

Ikimuistoisen päivän jälkeen lähdettiin kohti Anchoragea ja mielissä toivottiin, että kuvat joita otettiin, antaisivat edes pienen vihjeen siitä, millainen tunnelma on Iditarodissa! Myöhemmin ajaessa kuitenkin huomattiin, ettei päivä ollut vielä ohi, mutta siitä seuraavassa kirjoituksessa enemmän, kuvia ainakin... :)