Saturday, March 3, 2012

Eka viikko


Wow!
Mikä viikko, aika menee niin nopeasti!

Lähdimme Tomin luota keskiviikkona, päivän tavoitteena oli löytää auto. Sitä varten suuntasimme kaupunkiin, kävellen yliopistolta, koska emme ajatelleet Fairbanksin olevan järin suuri kaupunki. Mutta olihan se kävelymatkaksi aika pitkä, varsinkin kun pakkasta oli yli 20 astetta. Tosin samalla tutustuttiin kaupunkiympäristöön, ja opittiin, ettei tätä kaupunkia ole suunniteltu kävelijöille: autoteitä on vaikea ylittää, ja kävelytiet ovat täynnä lunta! :)
Parissa autoliikkeessä hinnat olivat liian korkeat, joten homma jäi siihen. Kulttuurikeskuksessa tutustuttiin mukavaan näyttelyyn Alaskan alkuperäisväestöistä. Täytyy käydä uudemmankin kerran!
Keskiviikon päätteeksi hyppäsimme Scottin autoon ja suuntasimme nyt ensimmäistä kertaa Two Riversiin, asuinpaikkaamme. Maili maililta jätimme kaupungin taakse ja päädyimme pienelle lumiselle tielle ja lopulta Scottin ja Kerryn sekä heidän kahden tyttären kotiin. Tästä aiheesta löytyy kirjoitettavaa monen artikkelin verran, joten lisää myöhemmin :). Tällä hetkellä majoitumme vierasmökkiin, ja varsinaiseen asuinmökkiin sitten maanantaina. Jo nyt voi sanoa, että elämä Two Riversissa näyttää aika uskomattomalta!

Torstai ja perjantai kului edelleen erilaisia asioita hoidellen. Käytiin kansainvälisten ohjelmien orientaatiossa, avattiin paikallinen puhelinliittymä ja etsittiin autoa, tosin vielä huonolla menestyksellä. Ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus jaksaa vieläkin ihastuttaa ja hämmästyttää!

Koska meillä ei vielä ole autoa, olemme kulkeneet Fairbanksissa bussilla, mikä onkin mielenkiintoinen kokemus. Bussissa kaikkien kanssa jutellaan, kuski huutelee omia kommenttejaan väliin ja kaikki auttavat jokaista. Bussi pysähtyy tarvittaessa muuallekin kuin pysäkeille ja pyörän voi kuljettaa mukana kätevästi bussin edessä ulkopuolella olevassa telineessä. Alkuperäisasukkaisiinkin busseissa törmää, ja yhdeltä kuulimme tarinoita hänen isästä, joka oli toiminut postinjakajana Yukon joella. Postinjako oli tapahtunut koiravaljakolla ja siinä hommassa isältä oli myös paleltuneet kokonaan jalat. Fairbankissa voi siis törmätä ihmisiin eripuolilta Alaskaa, Yhdysvaltoja ja maailmaa ja aina kuulla erilaisia tarinoita. Ihmeellistä!

Nyt ollaan Anchoragessa, odotellaan huomista kauan odotettua päivää, kun Iditarod, koiravaljakkokisa starttaa!

Välillä on vaikea kuvitella, missä ollaan. Minä (Julien) tajusin olevani Alaskassa kun ajoimme torstaiaamuna Two Riversista Fairbanksiin. Maisema oli uskomaton auringon noustessa ja värittäessä puut. Vuoret Fairbanksin ympärillä olivat näkyvissä ja sitten saavuimmekin jo Fairbanksiin, kukkuloiden ympäröimään savuiseen kaupunkiin.

Lisää tarinaa ja taatusti taas kuvia luvassa viikonlopun jälkeen!

2 comments:

  1. Pistäs Two riversin Osotteenne niin pääsee Google wiewillä viruaali matkalle teille.

    ReplyDelete
  2. Osoite on Chena Hot Springs road, ja tienhaara on siinä Hipas Observatory-kylttiä vastapäätä. Perille ei Google Viewillä pääse, mutta tien pohjoispuolella näkyy hyvin kukkula, joka on meidän takapiha!

    ReplyDelete