Talonvahtina upealla Murphy Domella

Viime viikko kului työkaverin talonvahtina Murphy Domella. Alue on mäkien, kukkuloiden ja vuorien ympäröimä, talon olohuoneen ikkunasta on hienot näkymät Alaska Range vuoristoon. Kirkkaana päivänä myös Mount McKinleyn, Pohjois-Amerikan korkeimman huipun, näkee kohoavan taivasta kohti. 

 Talo, jota vahdittiin

 Maisemaa pihalta ja tiluksilta

 

 Vanhan Myrphy Dome tien toisella puolella puolestaan avautuu näkymä Valkoisille vuorille, ja jopa Brooks Range vuoristoon. Mikä paikka!

 

Sää suosi ”lomalaisia” ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta joka päivä. Toisaalta pakkanenkin paukkui, parhaimmillaan -20 °C, toisinaan tosi kovan tuiskun kanssa, joka tietenkin lisäsi ilman purevuutta. 

Ulkona viihdyttiin silti, lähinnä valokuvaten kauniita maisemia. Piia kävi myös hiihto- ja juoksulenkeillä. Jokunen hirvikin oli tiluksilla juossut...

 

Paikka oli täydellinen auringonlaskujen ja revontulien kuvaukseen, aukeaa tilaa kun riitti ympärillä. Auringon purkauksia näyttää riittävän, sillä monena yönä revontulet liekehtivät taivaalla uskomattomina näytöksinä. Siinä vaan tuijoteltiin taivaalle ja ihmeteltiin.

Talonvahtien tehtäviin kuului ensinnäkin kuuden vuohen ruokkiminen aamuin illoin. Kong, Attie, Annie, Lupey, Colleen ja Colville ovat hauskoja pikku vuohia, joilla on paksu karva, jolla pärjää ulkonakin. Pari kertaa päästettiin elikot ulkoilemaan, ja heinäkasaanhan ne heti ryntäsi. Taitaa olla loputon ruokahalu. 

Talossa asustaa myös kaksi kaunista ja veikeää kissaa, Boo ja Ram, joille jäi ainakin puoli sydäntä. Niiden kanssa leikittiin kalalelulla ja sitten loikoiltiin sohvalla, ne vaan kehräsi sylissä tyytyväisinä. Ram myös nukkui meidän kanssa, toisinaan Julienin tyynynä, toisinaan Piian sylissä. Ihania otuksia kertakaikkiaan!

Todd, talon isäntä ja meidän työkaveri, on kova mies metsästämään ja talosta löytyi monenlaisia eräherkkuja, joita meidän oli lupa nauttia, ja niin tehtiin. Savustettua lohta ja hirvikäristystä perunoiden kanssa, olo oli siinä kuin kotona! Täydellinen viikko!

Jokapäiväistä elämää

Parin viime viikon aikana elämä on rullannut melko tavalliseen malliin, pienistä iloista nauttien.




Töissä ollaan tehty pitkää päivää, jotta lomapäivät saataisiin korvattua. Ja kotona aika on mennyt mökkiä lämmittäessä, polttopuita hakatessa, eläimiä ruokkiessa ja korttia pelatessa. Pakkanen on paukkunut kohtuullisissa määrin, aamun lämpötilaennätys taitaa tällä hetkellä olla -35 astetta, joten puita kuluu hyvään tahtiin. Tälle viikolle on luvattu yhtä kylmää ja jopa kylmempää keliä, joten villasukkia vain lisää jalkaan. Mikään ei ole sen mukavampaa, kuin tulla ulkotouhuista lämpimään mökkiin ja kiehautella kaakaot vielä lisälämmikkeeksi. Aurinko laskee jo ennen neljää, joten tunnelmaa riittää illoissa. Varsinkin kun taivas räiskyy väreissä...

Subaru on startannut hyvin kylmyydestä huolimatta, ja muutenkin toiminut edelleen kuin unelma, kunnes tuli se aamu, kun moottori ei enää suostunut käynnistymään. Sinä aamuna Piian Facebookissa luki näin:
"Eilen paukahti mutteri kahtia ja ikkunoissa oli jääpuikot, ulkona siis pakkasta -35. Mutta subaru se vaan starttasi ensi nykäisyllä, ilman lämmitystä, kuten täällä on tapana. Tänä aamuna tuuri loppui, joten ensin piti lämmittää generaattori sisällä ja sitten lämmittää auto. No lämmitysjohto oli rikki, joten kylmiltään se oli silti startattava. Siis tällaisia aamutoimia täälläpäin... :D"
Siitä lähtien autossa on kuulunut jos jonkinnäköistä narinaa, ja öljyä kuluu niinkuin tulessa olisi kolme moottoria. Tänäkin aamuna päästiin kuitenkin töihin, joten toivotaan parasta, ja pelätään pahinta.

Viime viikolla meistä tuli viimein Two Riversin rekikoirajärjestön jäseniä ja maanantaina otettiin osaa myös järjestön kokoukseen. Oman kylän kuvioissa on mukava olla mukana, vieläpä kun kuviot liittyvät rekikoiriin.






Ai niin, meillekin tulee kuusi koiraa ensi kuussa! Kerryn ystävä Sarka on etsinyt koirillensa ajajaa talveksi, ja me ajateltiin, että voidaan ottaa tiimi meidän pihalle ja ajella sillä pari kuukautta. Piian unelmista tulee siis totta ja meistä tulee rekikoira-ajajia eli mushereita joksikin aikaa. Luvassa on siis rekikoiratarinoita, onhan se loppujen lopuksi se juttu mitä Alaskassa tehdään, varsinkin Two Riversissä!

Siihen asti täytyy tyytyä oravaan, joka edelleen vie vessapaperit. Ja viime viikolla löydettiin oravan sienikätköt vajasta, kaveri ollut kiireinen kesällä!

Tulevaisuuden suunnitelmiakin on tullut tehtyä. Siltä tosiasialta ei voi välttyä, että ensi keväänä meidän on lähdettävä Alaskasta, vaikka siitä ei vielä hiiskuta tai sitä sen kummemmin vielä ajatella. Koska Kanada, ja varsinkin Yukonin alue on ihan tuossa rajan takana, on kätevää lähteä seuraavaksi sinne. Viisumeiden hankkiminen sinne, niinkuin tännekin, on hankalaa, joten aika näyttää millä luvilla sinne lähdetään, mutta suunnitelmissa on viettää siellä ainakin seuraava kesä.

Sunnuntaina vietettiin iltapäivä Toddin eli työkaverin luona Murphy Domella, joka sijaitsee noin 15 km päässä Fairbanksista luoteeseen. Todd lähtee perheineen kiitospäivän lomille tällä viikolla, joten me vahditaan taloa ja huolehditaan perheen vuohista ja kissoista sen ajan. Talo on upealla paikalla kukkulalla, jota ympäröi loputtomat hiihto- ja moottorikelkkareitit. Eli ensi viikolla vietellään kiitospäivää siellä, toivottavasti kiprakassa kelissä ja talviauringon paistaessa.

Kortsaloiden viikko Alaskassa

Viime viikko oli kaikkien aikojen lomaviikko!







Maanantaiyönä oltiin Fairbanksin lentokentällä ja ooteltiin malttamattomana myöhässä olevaa konetta saapuvaksi. Koneessa oli tulossa lomalaisia meille kylään, eikä tätä vierailua uskonut todeksi, ennenkuin matkalaiset kävelivät aulaan. Äiti, iska, Jari ja Marko, kaikki väsyneinä mutta helpottuneina perille pääsystä pitkän matkan jälkeen. Kortsalot viimein Alaskassa! Viime näkemisestä olikin jo liian pitkä aika...

Scott ja Kerry lainasivat meille ystävällisesti isoa lava-autoaan viikon ajaksi, ja sinne lavalle lastattiin matkalaukut ja suunnattiin noutopizzat suussa kohti kotia. Mökki oli meidän mielestä melko lämmin, mutta uupuneet matkalaiset värisivät kylmästä, joten tuli laitettiin kaminaan ja lämpöä ootellessa avattiin tuliaiset. Paljon suklaata, ruisleipää ja villasukkia. Muutapa ei täällä tarvikaan!





Pian kömmittiin peteihin, vieraat mökin yläkertaan ja me Julienin kanssa vierasmökkiin. Yö oli kirkas ja tähtinen. Vihdoinkin ne tuli, oikeasti ne tuli...

Tiistaiaamuna lomalaiset olivat heränneet jo aamutuimaan, ja mökkikin oli lämmin, kun isäntäväki ehti sinne asti. Aamupalaksi kokeiltiin bageleita ja tuorejuustoa, kahvia ja teetä. Ja hyvin maistui ensimmäiset amerikkalaiset kokemukset. Päivä kului eläimiin ja ympäristöön tutustuessa, ja mökissä istuskellessa. Vierailla oli paljon neuvoja ja parannusehdotuksia mökissä elämiseen liittyen. Piia kuunteli niitä samalla korjaillen iskan sammunutta tulta... Päivän mittaan Julien, Piia ja iska kävivät lähimetsässä hakemassa puita, äiti teki sämpylöitä ja Jari ja Marko vitsailivat ulkovessasta.

Alaskan ale!

Kotieläimiä katsastamassa  

 Ei niin monesti ole ulkohuussista revitty niin paljon huumoria kuin tällä viikolla...

Jari kävi myös suihkussa pyykkituvalla, muut aikoivat kestää talon tavoin. Aurinko paistoi ja lounaaksi nautittu peruna-porkkana-punajuuri-paistos nautittiin suurella ruokahalulla. Kotiväkeä yllätti Piian kokkaustaidot. Siitäpähän saivat...

Illalla käytiin auttamassa  Scottia vanhan ja uuden kaminan siirrossa, ja samalla maisteltiin Alaskalaista olutta ja siideriä. Sitten oli Piian aika kukoistaa toisen kerran samana päivänä, ja näyttää perheelle vuohenlypsymallia. Iskaltakin homma käytti hetkessä, muut tyytyivät kehumaan ja ihmettelemään eläinten touhuja.









Iltapalana herkuteltiin äitin sämpylöitä ja Piian juustokakkua, ja samalla juhlistettiin ätyn ja iskan synttäreitä. Melkoisia juhlijoita, kun tulevat Alaskaan asti! Väsy painoi jo varhain niin matkalaisia kuin meitäkin, joten nukkumaan mentiin aikaisin, odottaen seuraavaa päivää.

"Paljon onnea vaan, bon anniversaire..."

Aamulla vieraat heräsivät taas kohtuullisen varhain, -29 asteen pakkaseen, ja ensimmäiset Alaskan alet oli jo nautittu, kun me tultiin mökkiin sisään. Tunnelma oli siis katossa, ja hyvällä meiningillä pakkauduttiin lava-autoon ja suunnattiin Fairbanksiin aamupalalle.

Paikkana oli Sam’s Sourdough Cafe, josta saa melkoisia perinteisiä pannukakkuannoksia. Annokset nautittiin kananmunien ja pekonien kanssa, päälle vielä siirappia ja voipallo. Kyllä maistui, ja mahat pullollaan lähettiin ajamaan kaakkoa ja Delta Junctionia kohti.





Matkalla ohitettiin tutut armeija-alueet, joiden koko ihmetytti matkalaisia. Lähestyvät vuoretkin herättivät ihastusta, ja matkalla pysähdyttiin useaan otteeseen valokuvaamaan maisemaa. Aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta, ja pakkanenkin laski aamusta.

Delta-joen kultaryntäyksen muistomerkki

Juuri ennen Delta Junctionia pysähdyttiin Delta ja Tananajoen risteykseen kuvaamaan villiä luontoa. Deltan virroissa ui väsyneitä lohia, joita iska ihmetteli kauan ja tuumasi, ettei ikinä uskonut näkevänsä luontodokumenttien aiheita luonnossa. Äiti yritti käsin saalistaa yhtä, että saisi ainakin kuvan kehuttavaksi sukulaisille, mutta vikkeliä olivat kalat vielä väsyneinäkin. Samalla Marko pääsi kuvaamaan valkopäämerikotkia lähietäisyydeltä. Matka oli siis kruunattu huippukuvilla jo heti alussa, ja odotukset oli jo ylitetty.

Öljyputkella liittovaltiotason vartiointi

 Lohia jahtaamassa...

Kaljupäämerikotkia Maken kuvaamana

Tietä jatkettiin aina Summit-järvelle asti, välillä pysähtyen kuvaamaan edessä kohoavia vuoria (Alaska Range), Alaskan läpi kulkevaa öljyputkea, ja tietysti myös matkalaisia.

 Öljyputki

Alaskassa melkein koko perhe <3 

 Delta-jokea seuraillen...

 Ei tätä ois kuuna päivänä uskonut!

Kenelläkään ei ollut vielä iltapäivälläkään nälkä, mutta sämpyläeväät syötiin autossa ja hyvältä maistui. Takaisin tullessa nähtiin pari hirviä ja cariboutokka juoksemassa tieltä metsään päin. Mitä sitä muuta tarvi nähdäkään? Paitsi armeijan helikopteri...

 Marko kuvaamassa auringonlaskua

Menomatkalla pysähdyttiin vielä meidän kantapaikkaan Delta Junctioniin nesteyttämään kehoa, jotta loppumatka jaksettaisiin takaisin kotia. Nauru maittoi autossa ja vessavitsit nousivat nopeasti suosikeiksi. Julien nauroi nauraville matkalaisille ja pääsi nopeasti jyvälle vitsien aiheesta vaikkei kieltä ymmärtänytkään. Suomalaisten huumorintaju sai taas ylistystä...

Kotona oltiin iltapala-aikaan ja tällä kertaa maisteltiin Piian tekemää vuohenmaitohalloumia ja salaattia. Näytti ruoka kelpaavan, halloumvarastot menivät sen siliän tien. Samalla maisteltiin Julienin Ranskan tuliaisia, munkkien tekemää yrttijuomaa. Ja siinähän se ilta sitten vierähti mukavasti.

Torstaiaamuna nukkuivat lomalaisetkin pidempään, vain Marko oli ylhäällä lämpimässä mökissä. Tiskit oli kuitenkin hoidettu, ja ilmeisesti menossa oli aamupäikkärit. Päivälle ei ollut sen kummempia suunnitelmia, kun todettiin ilman olevan liian kylmä patikointiin, ainakin Suomen vilulaisille. Niinpä käytiin kävelyllä koirien kanssa ja tehtiin halkoja.

Lounaaksi syötiin chiliä riisin kanssa, mikä taas kerran herätti ensin ihmetystä ja epäilystä, ja päättyi aplodeihin! Hyvää ruokaa saadaan pavuistakin, se tuli ainakin todistettua.

Syömässä!

Iltapäivällä ajeltiin kuumille lähteille uimaan. Hieno oli sekin kokemus, kun vesi oli älyttömän kuumaa ja ilma aika viileä. Suihkun ottaminenkaan ei ketään haitannut.

Chena Hot Springs kuumat lähteet

Sydäntykytykseen ryypyt

Pihalla iskan iloksi oli näyttely ikiaikaisista koneista ja kulkupeleistä. Polarista piti kokeilla ihan itse!

Illallinen syötiin Scottin, Kerryn ja tyttöjen kanssa. Puheita pidettiin iskan ja Scottin kesken, kiitoksia ja ylistyksiä jaettiin ja lopulta nautittiin herkullinen keitto irlantilaisen leivän, pennsyvanialaisen makkaran ja perunapaistoksen kanssa. Illan kruunasi suklaakakku ja puhetta, ihmetystä ja kysymyksiä riitti kolmen viinipullollisen verran. Mukava ilta, kaikki mahduttiin istumaan, syömään ja juomaan, ja paljon opittiin Alaskasta ja elämästä täällä.

Perjantai oli kaupunkipäivä, eli suunnattiin Fairbanksiin, jossa etsittiin tuliaisia ja sisävessoja. SNAP:ssakin käytiin tutustumassa meidän työpaikkaan, ja amerikkalainen lounas syötiin PizzaHutissa. 







Iskan huokailu loppui paloasemavierailuun, jossa ystävälliset palomiehet esittelivät kalustoaan ja toimintaansa. Paljon on terveisiä vietäväksi Ranuan ja Kiimingin paloasemille.

Alaskalainen asekulttuuri ihmetytti monin tavoin, aina kaupassa myynnissä olevista aseista tonttien kyltteihin, joissa läpikulkijoille ei luvata lämmintä vastaanottoa. 

Lopulta kaikki tuliaiset löydettiin ja ajeltiin takaisin kotiin. Ilta vietettiin korttia pelaten ja nauraen. Kielimuurit tippuivat ja Julien halusi jakaa myös isoisänsä valmistamaa 20 vuotta vanhaa hedelmäalkoholia vieraiden kanssa. Pelaamista jatkettiin yömyöhälle, olihan ilta viimeinen ennen lomalaisten lähtöä.

 Lapsuusaikoja muisteltiin pelaamalla huiskutusta

Lauantaiaamuna nautittiin taas pannukakkuja, uudestaan pekonin, kananmunien ja siirapin kanssa. Vieraiden päivä meni pakatessa ja päikkäreitä ottaessa. Aikaeroja laskettiin ja nälkään syötiin Piian tekemiä karjalanpiirakoita (tehty ennenkin mainittuun vuohenmaitoriisipuuroon).

Piia auttoi Kerrya koiratiimin kanssa ja siinähän sitä oli ihmettelemistä kotiporukoilla.

Illalla Piia ja Julien ruokkivat eläimet Scottin, Kerryn ja tyttöjen ollessa Halloween-juhlissa. Saatiin karkki vai kepponen –vieraita meidänkin mökkiin.

Viimein oli aika nakata laukut lavalle ja suunnata kaupunkiin, ensin Walmartiin viimeiselle ostoskeikalle, ja sitten SNAP:iin suihkuun ja tutustumaan Julienin työhön. Eipä aikaakaan, kun oltiin nopean viikon jälkeen takasin lentokentällä, ja oli aika sanoa heipat.

Olihan se haikeaa, mutta kaikilla on tallessa hienot muistot yhdessä vietetystä viikosta, iskan rahoja tuhlaten ja vitseille maha kipeänä nauraen. Piialle oli tärkeää näyttää tärkeille ihmisille Alaskaa ja elämää täällä. Vaikka kova ikävä jäikin, onhan hienot kokemukset tehty jaettaviksi, rakkaiden ihmisten kanssa.


Kiitos äiti, iska, Jari ja Marko, kun tulitte käymään!