Vaikka syksy on jo täällä, ja kesälle on jätetty jäähyväiset, muutamat kesämuistot on vielä jakamatta.
Elokuussa käytiin mönkijällä ajelemassa Compaeu-reitillä, samalla reitillä, jota kokeiltiin moottorikelkalla talvella. Ensimmäiset 16 km noustiin mäen rinnettä ylös mutkittelevalla polulla. Sitten saavutettiin metsäpalolinja, jota seuraamalla pääsi lopulta tunturiharjanteelle. Hyvät näkymät!
Takaisin tultaessa katsastettiin marjatilanne, ja mustikoita löytyi ihan älyttömästi!
Viimeisenä kesämuistona olkoon se, kun Ranskan poika pääsi leikkaamaan heinää traktorilla. Siis unohtumaton kesä koettu Alaskassa! :)
Wednesday, September 12, 2012
Friday, August 3, 2012
Uusia ja vanhoja kokemuksia kotona
Viime viikolla kotona tehtiin pieniä ja suuria askareita.
Vaikka kesä täällä vielä jatkuu, valmistautuminen talveen on alkanut. Eli polttopuita tehdään vauhdilla. Joka päivä. Onneksi Piia on päässyt lapsuuden puutalkootraumoista, ja nauttii nyt puunhakkuusta, oikeasti. Julien taas käyttelee sahaa niinkuin olisi se kädessä syntynyt. Me ollaan hyvä halkotiimi!
Nyt on myös aika ottaa ilo irti Kerryn ja Scottin kovasta työstä kasvimaalla ja nauttia antimista. Tällä hetkellä kovaa huutoa ovat erilaiset salaatit, yrtit ja kesäkurpitsa. Takapihalta saa iltapalan joka päivälle.
Videolla todistusaineistoa...
Koska meidän sieniosaaminen keittiössä on rajallinen, päätettiin tyytyä vain valokuvaamaan niitä. Paljon kasvaa kaikenlaisia kansikkaita mökin ympärillä. Tietenkään kaikki ei lautaselle kuuluiskaan...
Tällä viikolla kiirettä piti myös kakun syönnissä. Kerry teki unelmaisen jäätelökakun mustikoilla, ai että oli hyvää! Evien mukaan juhlittiin jonkun 102-vuotissynttäreitä. Ainakin kynttilöitä oli niin paljon, että niiden puhaltamisessa tarvittiin apujoukkoja!
Käytiin myös mönkijäajelulla. Jäätiin kiinni. Mutaan. Puoleksi tunniksi. Kiva.
Sunnuntai oli aika mielenkiintoinen päivä. Scottin kaveri Tom tuli teurastamaan kolme kiliä. Yksi niistä oli "Pikkumies", joka syntyi toukokuussa ja kärsi alusta asti erilaisista puutetiloista. Tämä iloinen kili ei tainnut kuulla eikä nähdäkään kovin hyvin, eikä liikkuminenkaan aina ollut helpointa, varsinkin, kun jalka nyrjähti muutamia päiviä sitten. Niinpä Scott ja Kerry päättivät, että on parempi pikkumiehelle päästä kärsimyksistä. Kaksi muuta kiliä ehtivät jo siihen ikään, että olivat valmiita tulemaan isiksi, joten nekin päätyivät pakastimeen.
Onneksi pikkumiehen teurastamista ei nähty, se olisi voinut olla kova pala. Mutta Piia päätti auttaa Tomia kahden muun kilin kanssa, alusta loppuun. Eikä se tietenkään helppoa ollut. Mutta tyttö oppi paljon anatomiasta, ja oli entistä vakuuttuneempi omista syömispäätöksistään. Tom teki työnsä hyvin, eläintä kunnioittaen. Joten Piialle kokemus oli hyvä. Julien ei halunnut osallistua, vaan piti seuraa moottorisahalle ja puukasalle pihalla.
Sunnuntai-iltapäivä ja ilta meni heinähommissa. Kuten mekin, Kerry ja Scott valmistautuvat talveen ja vuohille on kerättävä talviheinä. Keli oli loistava peltotöihin, aurinkoinen, kuuma ja kuiva. Illalliseksi nautittiin caribou ja kasvimaan erilaisia salaatteja. Ja suomalaista suklaata!
Vaikka kesä täällä vielä jatkuu, valmistautuminen talveen on alkanut. Eli polttopuita tehdään vauhdilla. Joka päivä. Onneksi Piia on päässyt lapsuuden puutalkootraumoista, ja nauttii nyt puunhakkuusta, oikeasti. Julien taas käyttelee sahaa niinkuin olisi se kädessä syntynyt. Me ollaan hyvä halkotiimi!
Nyt on myös aika ottaa ilo irti Kerryn ja Scottin kovasta työstä kasvimaalla ja nauttia antimista. Tällä hetkellä kovaa huutoa ovat erilaiset salaatit, yrtit ja kesäkurpitsa. Takapihalta saa iltapalan joka päivälle.
Videolla todistusaineistoa...
Koska meidän sieniosaaminen keittiössä on rajallinen, päätettiin tyytyä vain valokuvaamaan niitä. Paljon kasvaa kaikenlaisia kansikkaita mökin ympärillä. Tietenkään kaikki ei lautaselle kuuluiskaan...
Tällä viikolla kiirettä piti myös kakun syönnissä. Kerry teki unelmaisen jäätelökakun mustikoilla, ai että oli hyvää! Evien mukaan juhlittiin jonkun 102-vuotissynttäreitä. Ainakin kynttilöitä oli niin paljon, että niiden puhaltamisessa tarvittiin apujoukkoja!
Käytiin myös mönkijäajelulla. Jäätiin kiinni. Mutaan. Puoleksi tunniksi. Kiva.
Sunnuntai oli aika mielenkiintoinen päivä. Scottin kaveri Tom tuli teurastamaan kolme kiliä. Yksi niistä oli "Pikkumies", joka syntyi toukokuussa ja kärsi alusta asti erilaisista puutetiloista. Tämä iloinen kili ei tainnut kuulla eikä nähdäkään kovin hyvin, eikä liikkuminenkaan aina ollut helpointa, varsinkin, kun jalka nyrjähti muutamia päiviä sitten. Niinpä Scott ja Kerry päättivät, että on parempi pikkumiehelle päästä kärsimyksistä. Kaksi muuta kiliä ehtivät jo siihen ikään, että olivat valmiita tulemaan isiksi, joten nekin päätyivät pakastimeen.
Onneksi pikkumiehen teurastamista ei nähty, se olisi voinut olla kova pala. Mutta Piia päätti auttaa Tomia kahden muun kilin kanssa, alusta loppuun. Eikä se tietenkään helppoa ollut. Mutta tyttö oppi paljon anatomiasta, ja oli entistä vakuuttuneempi omista syömispäätöksistään. Tom teki työnsä hyvin, eläintä kunnioittaen. Joten Piialle kokemus oli hyvä. Julien ei halunnut osallistua, vaan piti seuraa moottorisahalle ja puukasalle pihalla.
Sunnuntai-iltapäivä ja ilta meni heinähommissa. Kuten mekin, Kerry ja Scott valmistautuvat talveen ja vuohille on kerättävä talviheinä. Keli oli loistava peltotöihin, aurinkoinen, kuuma ja kuiva. Illalliseksi nautittiin caribou ja kasvimaan erilaisia salaatteja. Ja suomalaista suklaata!
Friday, July 27, 2012
Kenttätöissä lounais-Alaskan erämaissa
Viime viikko oli minulle (Piia) jännittävä, sillä kävin viiden
päivän reissun lounais-Alaskan erämaissa kenttätöissä. Reissu oli osa työprojektia,
jonka tavoitteena on ymmärtää paremmin ympäristönmuutoksia ja ottaa huomioon
tapahtuvat muutokset ympäristönsuojelussa ja maankäytön suunnittelussa.
Projekti toteutetaan yhteistyössä monien ympäristötahojen kanssa ja kenttätöiden tarkoitus oli tutustua maisemaan projektialueella jokia lasketellen ja ehkä tehdä muutama harvinaisen kasvin löytö.Lähdin reissuun sunnuntaiaamuna ja lensin Anchorageen. Hyvin sujui lentomatka, huolimatta siitä, että kone oli 20 hengen minimalli ja perillä selvisi, että rinkka kaikkine ulkoilukamoineen oli jätetty Fairbanksiin. Ilman ulkoilukamoja ei kenttätöihin paljoa lähdetä, joten hartaasti toivoin, että laukku saapuisi perässä. Iltapäivällä tapasin Keith Boggsin, matkan johtajan (Luonnonsuojeluohjelma), Scott Guyerin (Maankäytönsuunnittelu) ja Aliza Segalin (Maankäytönsuunnittelu), joiden kanssa siis kentälle suunnattiin. Iltapäivä sujui Keithin työpaikalla pakaten ja välineitä tarkastaen. Illan loikoilin hotellihuoneessa telkkaria katellen ja karkkia syöden. Hemmotteluilta! Rinkkakin tuotiin lopulta hotellille, kaikki siis hyvin!
1. päivä
Maanantaiaamuna hotelliaamupalan jälkeen hotellipoika
nakkasi minut vilkkaalle pienlentokentälle. Koska projektialue sijaitsi
kirjaimellisesti keskellä-ei-mitään, piti meidän ensin lentää alueelle
pienlentokoneilla. Meidän koneet olivat meitä laiturilla jo odottamassa, mutta
sääolosuhteiden vuoksi ilmaan päästiin vasta iltapäivällä,
useampi tunti aikataulusta myöhässä.
Lento erämaahan oli mahtava kokemus, sain vieläpä istua
apupilotin paikalla edessä. Siitäpä oli hienot näkymät ympärille, ensin
vuorovesialueeseen, jossa vakoiset valaat uiskentelivat ja sitten ylitettiin Alaska
Range-vuoristo ja nähtiin tulivuoret Mt. Spur ja Mt. Redoubt ja lukuisia
jäätiköitä. Makoisat maisemat kerta kaikkiaan! Lento sujui turvallisesti, ja
laskeutuminen Two Lake –järveen oikein sulavasti.
Nopsaa purettiin kamat koneista ja ne lähti samantien
takaisin Anchorageen. Me koottiin veneet kasaan ja aloitettiin matka Necons–jokea
alas. Koska iltapäivä oli jo pitkällä, kerettiin jokea laskea vain reilu tunti,
jonka jälkeen pysähdyttiin soramaalle joen viereen yöksi.
Ilta oli melko
tuulinen ja alusta märkä, niinpä minun ultrakeveän teltan pystyttäminen oli
aika haastavaa ja vaati aikamoisia sovelluksia, ja paljon aikaa. Muilla taisi
käydä epäilys mielessä liittyen minun erätaitoihin... Mutta olihan se erilainen
kokemus olla mukana erämaareissulla, jolla pakataan mukaan paljon raskasta
tavaraa ja ylellisyystarvikkeita, kuten kylmälaatikoita, pöytä, tuolit, iso hyttysteltta
ja niin edelleen. Ruokaa saa olla niin paljon mukana kuin vain jaksaa syödä,
tosin minä tajusin sen vasta, kun oltiin ensimmäistä iltaa viettämässä
viinimukillisen äärellä. No pärjäsin loppujen lopuksi oikein hyvin, vaikka
tavaraa mullakin olikin puolet vähemmän kuin muilla.
Illalliseksi nautittiin Keithin pähkinäkastiketta riisillä,
älyttömän hyvää, ja käytiin pieni iltakävely karhupolulla joen vartta pitkin.
Samalla nähtiin viklo ja kuukkeli. Yö
sujui sikeästi nukkuen.
2. päivä
Tiistaiaamuun herättiin virkeinä, miehet siinä kuuden
aikoihin ja tytöt puoli kahdeksan. Aamupalan jälkeen ihmeteltiin lähellä
olevalla saarella tallustelevaa karhua! Se kuljeskeli menemään ja lopulta ui
joen yli vastapuolelle. Kyllä loksahti suomitytön leuka ammolleen. Täällä
Alaskassa ruskeakarhuja on tosiaan tiheässä ja niitä näkee paljon varsinkin
kalajokien varrella. Aika hieno juttu!
Koko päivä kului oikeastaan jokea alas lasketellen. Maileja
eli kilometrejä oli edessä paljon, mutta välillä kerettiin kuitenkin
jaloittelemaan ja katsastamaan sora- ja hiekkatasanteita harvinaisten kasvien ja
eläinten jälkien varalta.
Aika veneessä kului Keithin kanssa jutustellen ja kokemuksia
vaihtaen. Opin paljon uutta Alaskan ympäristöstä, kasvillisuudesta ja varsinkin
kenttätöistä Alaskan erämaissa. Airovuoroja vaihdettiin säännöllisesti ja
minäkin sain laskea pari isompaa koskea. Ei menneet iskan kanssa opitut
soutamistaidot hukkaan, isommat virrat piti jo mennä kieli keskellä suuta ja
keskittyen kovasti.
Hienot olivat muuten maisemat ympärillä!
Iltapäivällä saavuttiin Stony-joelle, jonka jälkeen uoma jatkui isompana.
Iltapäivällä saavuttiin Stony-joelle, jonka jälkeen uoma jatkui isompana.
Keithin kanssa innostuttiin lintutarkkailuun ja tiistain saldona olivat ainakin valkopäämerikotka, amerikanhiirihaukka, paljon tiaisia, korppeja, rastaita, koskeloita, kuikkia, kurppia ja kuningaskalastaja. Lisäksi nähtiin kärppä ja majavia. Lohet hyppelivät tiuhaan.
Päivän tietysti kruunasi 13 karhuhavaintoa, joista kuusi oli
karhunpentua! Ei sitä osaa kuin istua hiljaa paikallaan, kun karhu tuijottaa
muutaman metrin päästä ja yrittää ilmeisesti päättää, kannattaako lähteä perään
vai juosta karkuun. Kaikki juoksivat lopulta kiireen vilkkaa metsikköön, eikä
mitään ongelmia tullut, vain mukava kokemus.
Tämä äitikarhu tähyili jokipenkalta kaloja...
Ja hyppäsi veteen isolla molskeella...
Mutta ei tainnut muuta saada kuin märän turkin!
Illaksi löydettiin tosi kiva rantahietikko ja telttakin nousi pystyyn jo vähän sukkelammin. Scottin chili-illallisen jälkeen käytiin pieni kävelyreissu lähimäellä ja katasteltiin kasvillisuutta ja maisemarakennetta.
Isoksi kasvaa muuten vaivaiskoivut täälläpäin!
Ilta ja yö olivat tuulisia, mutta teltta pysyi kuosissa.
3. päivä
Keskiviikko oli aurinkoinen ja paiste alkoi jo tuntua
kasvoissa. Koko päivä vastatuuli puhalsi aika kovaa, joten vauhti ei päätä
huimannut ja soutaa piti kokoajan, muuten vene pysyi paikallaan eikä lipunut myötävirtaan
juuri lainkaan. Joella vietettiin reilu 10 tuntia, eikä pysähdytty muuta kuin
lounaalle ja parille tauolle. Karhuja ei enää näkynyt, mutta lintuhavaintoja
tehtiin: törmäpääsky, amerikansipi, piekana ja tunturihaukka.Keith kertoili tarinoita Alaskan historiasta ja venäläisistä oli paljon puhetta. Joki mutkitteli
hienojen kanjoneiden läpi ja varsinkin iltapäivästä laskettiin isoja koskia. Maisemakin
hiveli silmiä.
Sopivalle soramaalle pysähdyttiin aika väsyneinä ja onneksi telttakin suostui jo nousemaan hyvin ylös. Aliza valmisti chili-illallisen ja minä tein suklaavanukaspiirakan. Mukava päivä, ei tätä työksi oikein voi kutsua!
4. päivä
Sopivalle soramaalle pysähdyttiin aika väsyneinä ja onneksi telttakin suostui jo nousemaan hyvin ylös. Aliza valmisti chili-illallisen ja minä tein suklaavanukaspiirakan. Mukava päivä, ei tätä työksi oikein voi kutsua!
4. päivä
Torstaina tuuli oli suotuisa ja matka taittui puolta nopeampaa kuin edellisenä päivänä. Minä soudin Scottin kanssa ja kuulin monia tarinoita lukuisilta kenttäreissuilta, mitenhän tämmösiin hommiin itse pääsis...?
Tällä kertaa sopivaa yöpaikkaa oli hankalampi löytää, mutta viimein tuli eteen hiekka-alusta ja sinne majoituttiin.
Nyt oli minun keittiövuoro, pelolla odotettu kunnia. Oli nimittäin muilla niin hienot murkinat mukana, että minun suunnittelema pasta tomaattikastikkeella –ateria kuulosti lähinnä vitsiltä. No, edellisenä päivänä Scott kertoi yhdestä kenttäreissusta, jossa kasvissyöjätytöt olivat yrittäneet valmistaa samanlaisen aterian. Scott oli ajanut tytöt keittiöstä ja valmistanut illallisen itse. Lihakastikkeella tietenkin. Minun pelastukseksi koitui Aliza ja edellisenä iltana kokonaiselle armeijalle tehty chili, jota riitti toisellekin illalle. Niinpä minun vastuulle jäi keittää makaroonit ja illallinen oli valmis. Viimeinen ilta istuskeltiin hyttysteltassa, juotiin viiniä ja kerrottiin juttuja. Johtajan mukaan reissu oli mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mikä siis tarkoitti hyvin joustavaa aikataulua. :) Hyvillä mielin mentiin nukkumaan.
5. päivä
Perjantaiaamu otettiin rennosti, koska edessä oli enää
muutama kilometri laskua. Joen varrella alkoi jo näkyä asutusta. Ihmiset asuvat
siis täällä useamman sadan kilometrin päässä tieverkostosta. Elävät
alaskalaista unelmaa erämaassa.
Maisema oli hieman savuinen, sanoivat, että Siperiassa olisi metsäpaloja.
Alkuasukaskylään, Lime Villageen, saavuttiin aamupäivällä ja vastaanotto oli oikein lämmin. Muutama kylän naisista esitteli meillä kalanperkkausta ja -kuivatusta ja maistiaisiakin saatiin. Lopulta kaikki päättivät ostaa muutaman kuivalohen siivun tuliaisiksi.
Yhdeltä naiselta vuokrattiin mönkijä ja sillä saatiin kuskattua kaikki tavarat joen vieressä sijaitsevalle lentokentälle, tai siis kiitoradalle, josta pienlentokoneet noutivat meidät iltapäivällä. Ja niin lähdettiin takasin Anchorageen, ja reissu oli tehty.
Maisema oli hieman savuinen, sanoivat, että Siperiassa olisi metsäpaloja.
Alkuasukaskylään, Lime Villageen, saavuttiin aamupäivällä ja vastaanotto oli oikein lämmin. Muutama kylän naisista esitteli meillä kalanperkkausta ja -kuivatusta ja maistiaisiakin saatiin. Lopulta kaikki päättivät ostaa muutaman kuivalohen siivun tuliaisiksi.
Kierros kylillä...
Yhdeltä naiselta vuokrattiin mönkijä ja sillä saatiin kuskattua kaikki tavarat joen vieressä sijaitsevalle lentokentälle, tai siis kiitoradalle, josta pienlentokoneet noutivat meidät iltapäivällä. Ja niin lähdettiin takasin Anchorageen, ja reissu oli tehty.
Tämä viikko oli mieletön kokemus, jonka myötä sai kosketuksen oikeaa alaskalaiseen erämaahan ja villiin luontoon. Suosittelen!
Kiitos Keith, Scott ja Aliza.
-Piia
Labels:
Erämaa,
Kenttätyö,
Koskenlasku,
Luonto,
Maisema,
Työharjoittelu
Location:
ANIAK, AK 99557, USA
Subscribe to:
Posts (Atom)













































































































































