Viime viikolla tarkkailtiin, mita mökin ikkunasta näkyy. Ei sillä, ettei ulos viititty mennä. Mutta kieltämättä välillä keli oli aika kylmä (-30 astetta).
Revontulia on näkynyt monena yönä, välillä tosi värikkäinä näytöksinä. Yläkerran ikkunasta näkymä oli erityisen upea, hyvä siihen oli nukahtaa.
Ainakin parina aamuna hirvi ja ymmärtääkseni viimevuotinen vasa olivat ruokailemassa takapihan pellolla. Jäljista päätellen ne olivat aiemmin pistäytyneet myös mökin pihapiirissä.
Kevät alkaa pikkuhiljaa tulla tännekin, vaikka yöllä paukkuu vielä pakkanen. Päivällä aurinko lämmittää (jopa -10 asteeseen!!) ja lintujakin näkyy yhä enemmän. Harmaakuukkeli on yksi säännöllinen vieras lähipuissa.
Ja unohtaa ei voi uutta tulokasta (sen voi nähdä ikkunasta vaikka tämä kuva on pihalta): Subaru Legacy 1990. Alle 160 000 mailia mittarissa ja starttaa kuin uusi -30 asteen pakkasessakin. Täällähän autoja ei pistetä roikkaan vaan lämmitys tarkoittaa sitä, että auto vain käynnistetään vähintään 15 minuuttia ennen kuin lähdetään ajamaan. Kovilla pakkasilla nopeusmittari näyttää heti 140 km/h vaikka ei olla ehditty liikkua mihinkään. Mutta saatiinpahan kuuden kuukauden takuulla! Toivotaan kuitenkin, ettei korjauksia tarvita ja tämä Subaru kestää kuten meidän vanha punainen Subaru Vasantiellä. Ylämäessa valot himmeni ja radio sammui, mutta aina se kulki. Työkaverin mielestä me nyt Subarun omistajina eletäänkin alaskalaista unelmaa :)!
Tuesday, March 20, 2012
Monday, March 19, 2012
Pohjois-Amerikan avoimet kisat
Lauantaina menimme katsomaan Fairbanksiin pienempää koiravaljakkokisaa, 3-päiväistä sprinttikisaa. Sää oli kirpsakka, -30 astetta kotoa lähtiessä, mutta päivällä auringon paisteessa ilmakin lämpeni.

Koiratiimit olivat hyvin nopeita, eri pitkän matkan juoksijoihin oli selvä. Yhteensä 19 tiimiä lähti lumi pöllyten matkaan, ja noin tunnin päästä sen päivän urakka, 20 mailia, oli juostu.



Myös muita tapahtumia oli meneillään, kuten turkishuutokauppa, ja koirien vetokisa. Siinä koirat vetävät neljässä eri painoluokassa raskailla tiileillä lastattua rekeä, ja kuka vetää eniten, voittaa.

Koiratiimit olivat hyvin nopeita, eri pitkän matkan juoksijoihin oli selvä. Yhteensä 19 tiimiä lähti lumi pöllyten matkaan, ja noin tunnin päästä sen päivän urakka, 20 mailia, oli juostu.



Myös muita tapahtumia oli meneillään, kuten turkishuutokauppa, ja koirien vetokisa. Siinä koirat vetävät neljässä eri painoluokassa raskailla tiileillä lastattua rekeä, ja kuka vetää eniten, voittaa.
Joten päivä oli jälleen kerran koirien täyteinen ja onneksi varpaatkin selvisivät kylmässä.
Pyhän Patrikin päivän olut auttoi, kiitos Melissalle ja Tomille juomista!
Pyhän Patrikin päivän olut auttoi, kiitos Melissalle ja Tomille juomista!
Two Rivers 100/200 mailin kisat
Perjantaina mentiin katsomaan Two Riversin omaa koiravaljakkokisaa, jonka reitti kulki läheltä meidänkin mökkiä.
Paikkana oli Two Rivers Lodgen tarkistuspiste, joka oli paikallisen ravintolan pihalla.
Kylmä jääti varpaat jo heti alkumetrillä, mutta ehdittiin silti tarkkailla, kun valjakkoajajat ruokkivat koirat ja valmistautuivat jatkamaan kisaa.

Paikkana oli Two Rivers Lodgen tarkistuspiste, joka oli paikallisen ravintolan pihalla.
Kylmä jääti varpaat jo heti alkumetrillä, mutta ehdittiin silti tarkkailla, kun valjakkoajajat ruokkivat koirat ja valmistautuivat jatkamaan kisaa.

Takkia ja sukkia päälle...
Koiria ei kylmyys näyttänyt haittaavan, osa veteli sikeitä ja osa oli valmiina jo jatkamaan matkaa!
Tuesday, March 13, 2012
Kotini on mökkini
Nyt ollaan asusteltu täällä mökissä reilu
viikko ja homma alkaa hahmottua.
Normaalia mökkielämäähän tämä on (äitille ja
iskalle terveisiä :)!
Täällä siis eletään noin 50 km Fairbanksin keskustasta, Two Rivers –nimisessä kylässä. Päätielle on noin maili eli puolitoista kilsaa. Mökki sijaitsee Scottin ja Kerryn pihapiirissä ja ympärillä levittäytyy 133 hehtaarin kokoinen metsäalue, jossa on pieniä peltolaikkuja ja jossa risteilee paljon reittejä talvi- ja kesävaelteluun.
Naapurina meillä on siis Scott ja Kerry ja heidän kaksi energistä tytärtään Evelyn ja Juliana, ja lisäksi 17 koiraa, kaksi kissaa, kahdeksan aikuista vuohta ja neljä pientä vuohikiliä, kanoja, pari kukkoa, pari ankkaa ja kani. Joskus myös helmipöllö vierailee heinävajassa.
Alla kuvaus rutiineista, joiden kanssa täällä elellään.
Mökki
kaksi kerrosta, alakerta noin 5 x 5 metriä ja yläkerta noin 5 x 6 metriä.
Ulkona meillä on terassi, puunhakkuupaikka ja vessa.
Lämmitys
Lämmitykseen käytetään isoa puukamiinaa. VIikonloppuaamuina kamiina lämmitetään heti herätessä ja tulta pidetään uunissa koko päivä. Arkipäivinä kamiina lämmitettään töistä tullessa. Vaikka välillä mökki pääsee viilenemään, ei täällä liian kylmä ole, varsinkin kun kamiinassa on erikoiskatalysaattori, joka käyttää kaiken lämmön tehokkaasti hyväkseen eikä sitä pääse harakoille.
Aamuisin voi vähän olla vilpoista, mutta sitä varten on lämpimät vaatteet ja tee.
Keittiö
Kokkaaminen sujuu kaasuhellalla, jonka käyttämiseen tottuminen on ottanut minulta vähän aikaa. Lieden lämmöstä ei koskaan ole oikein tarkkaa tietoa, ja levyn ehtii kääntää pois päältä sata kertaa, ennenkuin ruuan on saanut valmiiksi. Kaasu-uunia pitää pian kokeilla, vaikka sämpylän paistolla! Mutta elä äiti huoli, joka päivä ollaan lämmin ateria saatu, jopa pari kertaa päivässä. 
Ja pannukakkuja!!
Tiskit tiskataan vedellä, joka saadaan sulattamalla lunta ja lämmittämällä vesi kamiinan päällä. Tiskejä ei huuhdella, vaan ne kuivataan suoraan pyyhkellä. Ja astiat säilytetään isoissa laatikoissa, jotta öljylamppujen öljy ei tarttuisi niihin. Ruuan säilytykseen meillä on käytössä kylmälaukku, joka säilyttää viileän ilman kohtuullisen hyvin, kun sisälle laittaa jäätä sisältävän pullon. Viime yönä päätettiin pitää kylmälaukku ulkona, sillä seurauksella, että maito ja kananmunat jäätyivät ja aamupalapannukakut jäi saamatta. Mutta pysyipähän ruoka kylmänä. Scottin ja Kerryn pakastinta voidaan käyttää sitten varsinaiseen pakastukseen.
Valaistus
Valon lähteenä meillä on öljylamppuja, kynttilöitä, otsalamppuja ja tuli kamiinassa. Mikä tunnelma! Ja päiväsaikaan isoista ikkunoista riittää valoa.
Kylpyhuone
Ulkohuussi sijaitsee muutaman kymmenen metrin päässä mökistä ja kattaa syvän kolon maassa ja kolme seinää, ei ovea. Mutta sen sijaan mukana tulee metsämaisema ja paras ilmastointi ikinä!
Kasvojen ja hampaiden pesu tapahtuu sisätiloissa. Vesi näihin tarpeisiin ja myös juomiseen säilötään vesikanistereissa, jotka käydään täyttämässä näihin varatuilla vesiasemilla. Automaattiin syötetään siis rahaa tai kortti ja täytetään kanisterit niinkuin bensaa huoltoasemilla. Olihan se hassua hommaa ekalla kerralla :)!
Suihkussa käydään joko työpaikalla, tai parin mailin päässä sijaitsevassa pesupaikassa, jossa on myös pyykinpesukoneita. Tällä systeemillä pian huomaa, ettei suihkussa tarvikaan käydä joka välissä. No, tosin pitkän lumikenkäreissun jälkeen käy mielessä jotakin muuta. Mutta hyvin tällaiseen tottuu, yllättävän helposti.
Kierrätys
Jätteiden lajittelu toimii täällä hyvin. Ilman viemäröintiä käytetty vesi täytyy kantaa ulos sille varatulle paikalla, mutta muuten lajittelu on simppeliä. Polta kaikki, minkä voit. Ruuantähteet kanoille ja loput biojätteitä kompostiin. Muovi-, metalli- ja lasijäte erotellaan ja viedään työpaikan jätteidenlajittelupisteeseen.
Iditarod, toka päivä
Sunnuntai 4. maaliskuuta ja aikainen herätys. Pannukakkuaamiaisella
päivä käyntiin ja maha pullolleen. Reput täynnä kameratarviketta ja lämmintä
vaatetta ja suunta kohti Anchoragen keskustaa. Sieltä vuokrattiin auto, jolla
karautettiin Willowhun, jossa järjestyksessä 40. Iditarodin virallinen lähtö
tapahtui. Julienilta meni hetki hahmottaa, miten automaattivaihteistolla oikein
ajellaan, mutta nopeastihan tuo alkoi sujua. Mitä nyt käsi haroi vaihdekepillä
vähän väliä.
Säätiedotuksen mukaan sunnuntaipäivän piti olla aurinkoinen ja pakkasta
sopivasti, joten hyvin odottavaisin mielin suunnattiin Anchoragesta pohjoiseen.
Puolentoista tunnin ajon jälkeen saavuttiin perille ja aurinkohan siellä paistoi kirkkaalta taivaalta! Pakkasta oli -10 astetta, siis juurikin hyvä määrä. Suurin osa valjakoista oli jo saapunut Willow-järven jäälle. Lähtö tapahtuisi kello kaksi, joten valjakkoajajilla oli runsaasti aikaa hoitaa ja ruokkia koiria, ja nauttia viimeisiä kunnon eväitä itsekin. Me kuljettiin ympäri aidattua aluetta ja otettiin kuvia kiireisistä tiimeistä. Apulaiset, handlerit pistivät kamoja valmiiksi, koirien sukkia lajiteltiin ja muita varusteita huollettiin. Lance Mackey esitteli ”ykkösjohtajakoiransa”, kainalon kokoisen karvakasan, jonka panos Iditarodissa jäi hämäräksi. Ehkä se matkustaisi Lancen reessä ja toimisi käsien lämmittäjänä...

Parin tunnin kuljeskelun jälkeen nälkä alkoi härnätä ja sehän hätyytettiin porohodarilla, cowboy-ranskalaisilla ja jättipussilla sokeripopcornia.
Mahat jälleen kerran turvoksissa oli aika etsiä sopiva paikka lähtöradan varrelta. Hyvä paikka löydettiinki, noin sata metriä varsinaisesta lähtöviivasta ja olihan siitä hyvä seurata tiimien lähtöä ja kisaa kohti Nomea. Rata oli jo alkujaan aika pehmeä ja alta vetinenkin, joten jotkut koiravaljakoista olivat vaikeuksissa ja kaatumisetkin olivat lähellä. Tunnelma oli kuitenkin hyvinkin iloinen ja musherit lähtivät matkaan yleisölle heiluttaen ja hymy huulilla. Jotkut koirista olivat niin innoissaan, että narut sotkeutuivat jo alkumetreillä, mutta kaikki pääsivät kuitenkin lopulta matkaan.
Kuvia lähdöstä...
Ray Redington Jr.
William Pinkham
Tom Thurston
Jodi Bailey
Cim Smyth
Jeff King
Jeff King
Aliy ja Punainen Tiimi!
Aliy!

"Onko tuo Ruotsin lippu?"
Pat Moon
DeeDee Jonrowe
Lance Mackey, supermies
Mackey!
Hugh Neff
Viimeisten joukossa matkaan lähti Seavey, joka oli mukana perustamassa Iditarod-kisaa ja oli pukenut ylleen numeron 100, niin monta vuotta Iditarod-reitti on nimittäin ollut olemassa. Historian lehtien havinaa siis! Kohta kaikki 66 tiimiä olivat päässeet matkaan, ja toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi maaliin asti Nomeen. Kannustukset täältä lähtevät erityisesti Lancelle, Aliylle ja Rynelle, mutta kaikille tietysti onnea matkaan!
Ikimuistoisen päivän jälkeen lähdettiin kohti Anchoragea ja mielissä toivottiin, että kuvat joita otettiin, antaisivat edes pienen vihjeen siitä, millainen tunnelma on Iditarodissa! Myöhemmin ajaessa kuitenkin huomattiin, ettei päivä ollut vielä ohi, mutta siitä seuraavassa kirjoituksessa enemmän, kuvia ainakin... :)
Subscribe to:
Posts (Atom)





























































