Elämä Alaskassa: Kenttätöissä lounais-Alaskan erämaissa

Viime viikko oli minulle (Piia) jännittävä, sillä kävin viiden päivän reissun lounais-Alaskan erämaissa kenttätöissä. Reissu oli osa työprojektia, jonka tavoitteena on ymmärtää paremmin ympäristönmuutoksia ja ottaa huomioon tapahtuvat muutokset ympäristönsuojelussa ja maankäytön suunnittelussa. Projekti toteutetaan yhteistyössä monien ympäristötahojen kanssa ja kenttätöiden tarkoitus oli tutustua maisemaan projektialueella jokia lasketellen ja ehkä tehdä muutama harvinaisen kasvin löytö.

Lähdin reissuun sunnuntaiaamuna ja lensin Anchorageen. Hyvin sujui lentomatka, huolimatta siitä, että kone oli 20 hengen minimalli ja perillä selvisi, että rinkka kaikkine ulkoilukamoineen oli jätetty Fairbanksiin. Ilman ulkoilukamoja ei kenttätöihin paljoa lähdetä, joten hartaasti toivoin, että laukku saapuisi perässä. Iltapäivällä tapasin Keith Boggsin, matkan johtajan (Luonnonsuojeluohjelma), Scott Guyerin (Maankäytönsuunnittelu) ja Aliza Segalin (Maankäytönsuunnittelu), joiden kanssa siis kentälle suunnattiin. Iltapäivä sujui Keithin työpaikalla pakaten ja välineitä tarkastaen. Illan loikoilin hotellihuoneessa telkkaria katellen ja karkkia syöden. Hemmotteluilta! Rinkkakin tuotiin lopulta hotellille, kaikki siis hyvin!

1. päivä

Maanantaiaamuna hotelliaamupalan jälkeen hotellipoika nakkasi minut vilkkaalle pienlentokentälle. Koska projektialue sijaitsi kirjaimellisesti keskellä-ei-mitään, piti meidän ensin lentää alueelle pienlentokoneilla. Meidän koneet olivat meitä laiturilla jo odottamassa, mutta sääolosuhteiden vuoksi ilmaan päästiin vasta iltapäivällä, useampi tunti aikataulusta myöhässä.

Lento erämaahan oli mahtava kokemus, sain vieläpä istua apupilotin paikalla edessä. Siitäpä oli hienot näkymät ympärille, ensin vuorovesialueeseen, jossa vakoiset valaat uiskentelivat ja sitten ylitettiin Alaska Range-vuoristo ja nähtiin tulivuoret Mt. Spur ja Mt. Redoubt ja lukuisia jäätiköitä. Makoisat maisemat kerta kaikkiaan! Lento sujui turvallisesti, ja laskeutuminen Two Lake –järveen oikein sulavasti.

Nopsaa purettiin kamat koneista ja ne lähti samantien takaisin Anchorageen. Me koottiin veneet kasaan ja aloitettiin matka Necons–jokea alas. Koska iltapäivä oli jo pitkällä, kerettiin jokea laskea vain reilu tunti, jonka jälkeen pysähdyttiin soramaalle joen viereen yöksi.

Ilta oli melko tuulinen ja alusta märkä, niinpä minun ultrakeveän teltan pystyttäminen oli aika haastavaa ja vaati aikamoisia sovelluksia, ja paljon aikaa. Muilla taisi käydä epäilys mielessä liittyen minun erätaitoihin... Mutta olihan se erilainen kokemus olla mukana erämaareissulla, jolla pakataan mukaan paljon raskasta tavaraa ja ylellisyystarvikkeita, kuten kylmälaatikoita, pöytä, tuolit, iso hyttysteltta ja niin edelleen. Ruokaa saa olla niin paljon mukana kuin vain jaksaa syödä, tosin minä tajusin sen vasta, kun oltiin ensimmäistä iltaa viettämässä viinimukillisen äärellä. No pärjäsin loppujen lopuksi oikein hyvin, vaikka tavaraa mullakin olikin puolet vähemmän kuin muilla.

Illalliseksi nautittiin Keithin pähkinäkastiketta riisillä, älyttömän hyvää, ja käytiin pieni iltakävely karhupolulla joen vartta pitkin. Samalla nähtiin viklo ja kuukkeli. Yö sujui sikeästi nukkuen.

2. päivä

Tiistaiaamuun herättiin virkeinä, miehet siinä kuuden aikoihin ja tytöt puoli kahdeksan. Aamupalan jälkeen ihmeteltiin lähellä olevalla saarella tallustelevaa karhua! Se kuljeskeli menemään ja lopulta ui joen yli vastapuolelle. Kyllä loksahti suomitytön leuka ammolleen. Täällä Alaskassa ruskeakarhuja on tosiaan tiheässä ja niitä näkee paljon varsinkin kalajokien varrella. Aika hieno juttu!

Koko päivä kului oikeastaan jokea alas lasketellen. Maileja eli kilometrejä oli edessä paljon, mutta välillä kerettiin kuitenkin jaloittelemaan ja katsastamaan sora- ja hiekkatasanteita harvinaisten kasvien ja eläinten jälkien varalta.

Aika veneessä kului Keithin kanssa jutustellen ja kokemuksia vaihtaen. Opin paljon uutta Alaskan ympäristöstä, kasvillisuudesta ja varsinkin kenttätöistä Alaskan erämaissa. Airovuoroja vaihdettiin säännöllisesti ja minäkin sain laskea pari isompaa koskea. Ei menneet iskan kanssa opitut soutamistaidot hukkaan, isommat virrat piti jo mennä kieli keskellä suuta ja keskittyen kovasti.

Hienot olivat muuten maisemat ympärillä!
Iltapäivällä saavuttiin Stony-joelle, jonka jälkeen uoma jatkui isompana.

Keithin kanssa innostuttiin lintutarkkailuun ja tiistain saldona olivat ainakin valkopäämerikotka, amerikanhiirihaukka, paljon tiaisia, korppeja, rastaita, koskeloita, kuikkia, kurppia ja kuningaskalastaja. Lisäksi nähtiin kärppä ja majavia. Lohet hyppelivät tiuhaan.

Päivän tietysti kruunasi 13 karhuhavaintoa, joista kuusi oli karhunpentua! Ei sitä osaa kuin istua hiljaa paikallaan, kun karhu tuijottaa muutaman metrin päästä ja yrittää ilmeisesti päättää, kannattaako lähteä perään vai juosta karkuun. Kaikki juoksivat lopulta kiireen vilkkaa metsikköön, eikä mitään ongelmia tullut, vain mukava kokemus.

Tämä äitikarhu tähyili jokipenkalta kaloja...

Ja hyppäsi veteen isolla molskeella...

Mutta ei tainnut muuta saada kuin märän turkin!

Illaksi löydettiin tosi kiva rantahietikko ja telttakin nousi pystyyn jo vähän sukkelammin. Scottin chili-illallisen jälkeen käytiin pieni kävelyreissu lähimäellä ja katasteltiin kasvillisuutta ja maisemarakennetta.

Isoksi kasvaa muuten vaivaiskoivut täälläpäin!

Ilta ja yö olivat tuulisia, mutta teltta pysyi kuosissa.

3. päivä

Keskiviikko oli aurinkoinen ja paiste alkoi jo tuntua kasvoissa. Koko päivä vastatuuli puhalsi aika kovaa, joten vauhti ei päätä huimannut ja soutaa piti kokoajan, muuten vene pysyi paikallaan eikä lipunut myötävirtaan juuri lainkaan. Joella vietettiin reilu 10 tuntia, eikä pysähdytty muuta kuin lounaalle ja parille tauolle. Karhuja ei enää näkynyt, mutta lintuhavaintoja tehtiin: törmäpääsky, amerikansipi, piekana ja tunturihaukka.Keith kertoili tarinoita Alaskan historiasta ja venäläisistä oli paljon puhetta. Joki mutkitteli hienojen kanjoneiden läpi ja varsinkin iltapäivästä laskettiin isoja koskia. Maisemakin hiveli silmiä.

Sopivalle soramaalle pysähdyttiin aika väsyneinä ja onneksi telttakin suostui jo nousemaan hyvin ylös. Aliza valmisti chili-illallisen ja minä tein suklaavanukaspiirakan. Mukava päivä, ei tätä työksi oikein voi kutsua!

4. päivä

Torstaina tuuli oli suotuisa ja matka taittui puolta nopeampaa kuin edellisenä päivänä. Minä soudin Scottin kanssa ja kuulin monia tarinoita lukuisilta kenttäreissuilta, mitenhän tämmösiin hommiin itse pääsis...?

Maileja saatiin kuljettua niin hyvin, ettei viimeiselle päivälle jäänyt kuin ehkä tunti laskua. Oltiin lähellä alkuasukaskylää, joka oli meidän reissun päätepiste, mikä tarkoitti, että joen varrella alkoi näkyä myös ensimmäiset merkit asutuksesta.

Tällä kertaa sopivaa yöpaikkaa oli hankalampi löytää, mutta viimein tuli eteen hiekka-alusta ja sinne majoituttiin.

Nyt oli minun keittiövuoro, pelolla odotettu kunnia. Oli nimittäin muilla niin hienot murkinat mukana, että minun suunnittelema pasta tomaattikastikkeella –ateria kuulosti lähinnä vitsiltä. No, edellisenä päivänä Scott kertoi yhdestä kenttäreissusta, jossa kasvissyöjätytöt olivat yrittäneet valmistaa samanlaisen aterian. Scott oli ajanut tytöt keittiöstä ja valmistanut illallisen itse. Lihakastikkeella tietenkin. Minun pelastukseksi koitui Aliza ja edellisenä iltana kokonaiselle armeijalle tehty chili, jota riitti toisellekin illalle. Niinpä minun vastuulle jäi keittää makaroonit ja illallinen oli valmis. Viimeinen ilta istuskeltiin hyttysteltassa, juotiin viiniä ja kerrottiin juttuja. Johtajan mukaan reissu oli mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mikä siis tarkoitti hyvin joustavaa aikataulua. :) Hyvillä mielin mentiin nukkumaan.

5. päivä

Perjantaiaamu otettiin rennosti, koska edessä oli enää muutama kilometri laskua. Joen varrella alkoi jo näkyä asutusta. Ihmiset asuvat siis täällä useamman sadan kilometrin päässä tieverkostosta. Elävät alaskalaista unelmaa erämaassa.
Maisema oli hieman savuinen, sanoivat, että Siperiassa olisi metsäpaloja.

Alkuasukaskylään, Lime Villageen, saavuttiin aamupäivällä ja vastaanotto oli oikein lämmin. Muutama kylän naisista esitteli meillä kalanperkkausta ja -kuivatusta ja maistiaisiakin saatiin. Lopulta kaikki päättivät ostaa muutaman kuivalohen siivun tuliaisiksi.

Kierros kylillä...

Yhdeltä naiselta vuokrattiin mönkijä ja sillä saatiin kuskattua kaikki tavarat joen vieressä sijaitsevalle lentokentälle, tai siis kiitoradalle, josta pienlentokoneet noutivat meidät iltapäivällä. Ja niin lähdettiin takasin Anchorageen, ja reissu oli tehty.