Thursday, May 10, 2012

Juneaussa

Viime viikko vietettiin Juneaussa, joka on Alaskan hallinnollinen pääkaupunki ja osavaltion kolmanneksi suurin kaupunki. Se sijaitsee rannikolla osavaltion kaakkoisosassa ja ilmasto ja kasvillisuus on siellä hyvin erilaisia verrattuna sisämaahan ja Fairbanksiin. Innolla ootettiin reissua vuorten ja meren ympäröimään kaupunkiin.

Piia matkusti Juneauhun jo tiistaina. Edessä oli pari työpäivää työpajojen merkeissä. Tarkoituksena oli keskustella, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa Tongass-kansallispuiston luontoon ja ihmisten elinoloihin ja oli mielenkiintoista kuunnella ihmisten kokemuksia jälleen kerran.
Julien tuli Juneauhun torstaina ja toi mukanaan alueelle hyvin epätyypillisen ilmiön: pilvet rakoilivat, nähtiin pala taivasta ja aurinkokin jopa.




Siitä täytyi ottaa ilo irti, ja niinpä ensimmäisenä päivänä kiivettiin Mt. Roberts –reittiä pitkin ylös vuorille kunnes lunta oli liikaa. Reitin alkupiste oli melkeinpä kaupungissa, niin lähellä ympäröivät vuoret Juneaussa ovat.



Metsä on täällä sademetsää, ja luonto hyvin vehreä.






Ylhäällä nähtiin mukavat maisemat ja kotkakin liihotteli!






Takasin tullessa käytiin ottamassa kuvia yhdellä vuorilta virtaavista joista, ja siellä picnic-poydän alla nähtiin jokin otus. Julienin ensireaktio oli KARHUNPENTU, ja aika isossa pinteessä oltaisiin silloin oltu. Mutta karvakasa osoittautuikin piikkisiaksi. Piikikäs kaveri. Mukava päivä, linnut lauleskeli puissa ja metsän tuoksu sateen jälkeen liihotteli nenään.





Ensimmäinen yö vietettiin tosi kivassa hotellissa, jossa oli monia mukavuuksia, joita kotimökissä ei ole. Suihku, kylpyamme ja telkkari. Me ei oikeastaan sille illalle muuta tarvittukaan. Se mikä teki hotellista vielä ihmeellisemmän, olivat valtavan kokoiset lasitonkat täynnä karamelleja ja joista sai käydä ammentamassa mielin määrin. Piia ei ehkä toivu siitä sokerihumalasta ikinä! Lisäksi hotelli tarjosi pähkinöitä, popcornia, teetä ja kaakaota. Maha pullollaan oli hyvä nukkua!
Kuvia eka illalta...






Aamulla saatiin vielä huoneseen kuuluva aamiainen: bageleita ja ravintolan mukaan Alaskan parhaat keksit! Hyvä oli aloittaa päivä näillä eväillä! Sää oli palannut normaaleihin kuoseihin, eli sadetta piisasi. Eikä mitään pientä tihkua, vaan oikeaa SADETTA. Mutta periksi ei annettu, vaan pakattiin vaelluskamat ja suunnattiin Mendenhall-jäätikölle, ensin bussilla, sitten loppumatka kävellen. Ja kannatti kävellä. Eteen aukeni maisema, jota hallitsi valtava jäätikkö, josta sulavedet virtasivat muodostaen leveän jäätikköjoen. Paikalla oli kuvia alueesta aikojen kuluessa, ja paljon oli jäätikkö vetäytynyt. Siis mikä ihmeen ilmastonmuutos?

















Oisin halunnu nukkua teltassa...


Kun kuvia oli napsittu tarpeeksi ja ihasteltu maisemia, edessä oli vaikea päätös: Missä seuraava yö vietettäisiin? Teltta oli pakattu rinkkaan mukaan, mutta sade piiskasi edelleen taukoamatta, ja alueen mustakarhut olivat jo heränneet talviunilta ja kuulemma kuljeskelivat ympäriinsä. Ja kun telttailualuekaan ei ollut auki, päätettiin yöpyä kaupungissa. No sen illan hotellin hinta oli alhaisempi ja laatu sen myötä “hieman” heikompi , mutta alhaalla oli baari, jossa oli live-musiikkia ja hyvä tunnelma perjantai-illalle.









Lauantai oli sateinen. Eikä siis tihkuinen. Vaan SATEINEN. Lähimailla ei ollut vaellusreittejä, joissa ei ollut liikaa lunta edelleen, joten päätettiin bussilla suunnata samalle Mendenhallin jäätikölle, tällä kertaa toiselle puolelle jokea.  Aamainen keiteltiin bussipysäkillä.

Lounas nautittiin picnic-katoksessa ja edessä avautui jäätikkömaisema ja ympäröivät vuoret sademetsineen. Toivottavasti kuvista välittyy tunnelmaa, minkä voi vain luoda vuoristoinen sademetsä, jonka juurilta muodostuu pilviä, jotka kulkevat yli niin matalalla, että niitä voi melkein sormilla pyöritellä. Joella lipui pieniä jäävuoria ja vesilintujakin.








Pienen kävelyn jälkeen sade otti niskalenkin ja oli aika suunnata takaisin kaupunkiin. Paikallisessa merenrantaravintolassa syötiin purilaisia ja pelattiin biljardia, tosi kiva paikka. Ja tällä kertaa yövyttiin hostellissa lähellä keskustaa.




Sunnuntaina satoi vetta. Koko päivän. Aamiainen keiteltiin taas ulkosalla pienen kävelyn jälkeen...



...ja pikkuhiljaa molemmille valkeni, että tämän viikonlopun suunnitelmia piti vähän muuttaa. Vaelluksia ei kannattanut enää suunnitella, niinpa otettiin muutama valokuva... 







Ja sitten vietettiin rento päivä kaunpungilla ja pelattiin biljardia ja syötiin jälleen kerran maha pullolleen hyvää ruokaa.
Maanantaina (sää: sateinen) pakattiin kamat ja syötiin aamiainen luomukaupassa. Sitten vietettiin päivä kirjastossa tehden työhommia ja pysyen kuivana. Ja illaksi lennettiin kotiin.

Loppupäätelmänä voidaan sanoa, että Juneaussa on märkää. Kaupunki on kuitenkin pieni ja hyvin viihtyisä, kun ei satu pahimpaan turistiaikaan paikalle. Maisema on hieno meren, vuoristojen ja sademetsien sekoitus ja tunnelma erilainen kuin sisämaassa. Tämä reissu oli erilainen verrattuna aikaisempiin, jotka on yleensä vähän enemmän erämaan armoille suuntautuvia, mutta kivaa vaihtelua oli tämäkin. :)

No comments:

Post a Comment