Friday, December 7, 2012

Pakkasessa selviäminen ja siitä nauttiminen

Viime viikkoa voi kuvata vain yhdellä sanalla: kylmä! Voishan sitä "jäätävä" ilmaisuakin käyttää, mutta tiedostaen, että kelit voi ja todennäköisesti muuttukiin vielä kylmemmäksi jossakin vaiheessa, säästetään tämä termi myöhemmälle.




Meidän lämpömittari ei paljon -35 asteen lämpimämmälle puolelle kivunnut koko viikolla, ja viikonloppuna koettiin -43 asteen ennätys. Kuulostaa pahemmalta kuin mitä onkaan, sillä oikeilla varustuksilla ulkona pystyy hyvin hommailemaan ja nauttimaan raikkaasta talvikelistä.








Joulukuun ensimmäinen aamu alkoi vanhalla kaverilla, suklaahippukakulla, ja koiratiimin suunnittelulla, mikä kirvoitti mieleen monet muistot Suomen Nellimistä. Kiitos kotiporukoille kakusta ja terveisiä Christophille, Marielle ja Julialle!



Viikonloppu siis sujui rekikoiraillessa (josta voi lukea lisää tarinoita täältä) ja lauantaina käytiin myös moottorikelkkailemassa läheisellä joella, Flat creekillä. Hieno oli tunnelma talvisessa metsässä, kun puut natisee pakkasessa ja huuru koristaa oksia.



Sunnuntaina käytiin myös hiihtelemässä läheisessä metsässä ja seuraillen Flat creekin uomaa. Piia lauleskeli joululauluja ja ympärillä olevat kuuset näyttivät ihan luonnon omilta joulukuusilta, kun auringon säteet heijastivat huurretta miljoonissa väreissä. Kyllä kelpasi aloittaa joulukuu!





Tähän kauteen kuuluu olennaisena osana tietysti joulukalenteri, meillä molemmilla ikioma. Piia teki Julienille oman pienillä yllätyksillä, ja maanantaina saapui yllätyspostia Piialle Suomesta, Ellu ja Liisa olivat askarrelleet ihania pussukoita jokaiselle joulukuun aamulle. Tietää, mitä tehdä ensimmäisenä aamulla!



Näissä lämpötiloissa elämä vaatii vähän säätämistä, mökissä ja auton kanssa. Kaasuhellan kaasu lopettaa toimintansa kun mittari hipoo -40, joten kokkailusta suoriudutaan puukamiinaa käyttäen. Ja hyvin se asiansa hoitaa, kamiina pitää polttaa muutenkin niin kuumalla, että pakkanen pysyy seinien ulkopuolella. Sähkön puuttuessa auton lämmitys ei onnistu kotona, joten se pitää käynnistää ja jättää tyhjäkäynnille joka ilta joksikin aikaa. Sen jälkeen Julien peittelee auton yöpuulle, peitoilla ja huovilla. Näin aamulla tyhjäkäyntiä ei tarvitse harrastaa kuin noin 20 minuuttia ennen töihin menoa. Maanantaiaamu oli haastava, auto kun oli umpijäässä viikonlopun jäljiltä. Generaattori hurrasi kolme tuntia, ennenkuin Subaru päätti, että on tarpeeksi lämmin käynnistymään. Onneksi täällä töistä myöhästyminen kylmien kelien takia on luonnollista.


 Konstit, joilla saadaan auto käynnistymään kovassa pakkasessa, ilman sähköjä

Konstit, joilla saadaan mökki, sekä oma ja koirien ruoka lämpimäksi

No comments:

Post a Comment