Thursday, March 29, 2012

Hiihtoretki, lumiluola ja moottorikelkkailua!


Tämän viikonlopun teemana oli ULKOILU!

Lauantaina hiihdettiin lähimaaston reiteillä hyvissä olosuhteissa: pari astetta pakkasta ja hiljainen metsä! Vauhtia ei pidetty liikaa ja taukokin pidettiin. :)






Kuuset ovat täällä paikoin kärsineen näköisiä, ikiroudan vuoksi.










Luntakin piisaa vielä!






Julien heitti keppiä Lolalle, ja Lolahan haki. Hakisi hamaan yöhön asti!








Lauantaiyö oli jännittävä! Kaivettiin nimittäin lumiluola pihalle ja päätettiin testata taitoja mahdollisia seuraavia seikkailuja varten.

Lainapatjat, varavaatteet ja makuupussit kainalossa suunnattiin siis illalla luolaan. Julien, tokakertalainen kuorsasi ennenkuin Piia ehti kömpiä makuupussiin. Piia, ensikertalainen, oli kylmissään jonkin aikaa mutta lisävaatteilla ja extrapatjalla homma sujui. Tosi mukava kokemus, ja jos lapset tai lämmennyt sää ei tuhoa luolaa, mennään nukkumaan sinne uudestaan!




Sunnuntai-iltapäivällä lähdettiin moottorikelkka-ajelulle Colorado Creek -mökille. Kerry ja kaverinsa Sandra kulkivat koiravaljakoilla ja me johdettiin joukkoa kuljettaen vettä, polttopuita ja heinää.

Reitti mökille oli todella kaunis, täydellinen koiravaljakko- ja myös moottorikelkka retkille. Paljon kurveja, paljon ala- ja ylämäkiä ja kauniita maisemia. Mökille oli matkaa suunnilleen 13 mailia (20 kilsaa) ja koirat taittoivat matkan hyvää vauhtia. Mökille päästessä ensin huollettiin koirat: heinää makuualustaksi, ruokaa ja keksiäkin palkaksi. Sitten huollettiin ihmiset: mökki lämpiämään, juustoa, keksejä, suklaata ja muuta pientä naposteltavaa. Hyvien juttujen jälkeen me suunnattiin takaisin omalle mökille ja Kerry ja Sandra jäivät yöksi.Taivas oli selkeä ja aurinko laski kukkuloilla, joten värit olivat mahtavat ja mikäs siinä oli ajellessa metsän ja tundra-alueitten läpi. :)

Koiravaljakot













































Ja koiria :)


Marlin

Sam



Pronto



Ray




Melekein kuin iskan Skidoo! :D









 Matka takaisin kotiin...









Siinäpä oli ulkoiluviikonloppu pähkinänkuoressa. Ensi viikonloppuna taas koirakisailua Pleasant Valleyssa, jossa pidetään kauden lopettajaiset. Siellä nähdään! :D


Vähän pomppuinen video, mutta video kuitenkin :D





Chena Hot Springs tie & kylpylä


Viime torstaina päätettiin juhlia aurinkoista ja kiprakkaa iltapäivää kuumissa lähteissä. Chena Hot Springs Resort, kuumien lähteiden kylpylä sijaitsee sen valtatien päässä, jonka varrella meidän kotikin on. Tietä jatketaan vain noin 50 kilometriä eteenpäin ja saavutaan perille. Alaskassahan tieverkosto ei ole kovin kattava, ja isotkin tiet voivat päättyä keskelle-ei-mitään, kuten kyseinen Chen Hot Springs tiekin päättyy kylpylään. Moniin kaupunkeihin ja kyliin Alaskassa ei pääse edes tietä pitkin. Näihin vain ilma- ja vesiteitse saavutettaviin paikkoihin kuuluu esimerkiksi Alaskan kolmanneksi suurin kaupunki Juneau.





Ajotie kylpylään oli kyllä näkemisen arvoinen! Sitä ympäröivät Yukon-Tanana ylänköön kuuluvat White Mountains ("valkoiset vuoret") -kukkulat ja maisema oli jälleen kerran hieno.




















Chena Hot Springs Resort on pieni yhteisö, joka on tullut kuuluisaksi parantavista mineraalivesistä, joissa voi uida kylpylän luonnon kivijärvessä. Torstaina ulkolämpötila oli -10 astetta ja kylmenemään päin. Veden lämpotila oli +41! Vesi lämpenee lähteissä geotermisesti, eli yksinkertaistaen vesi kiertää maan sisuksiin, lämpenee ja nousee ylös. Mikä rentoutumisen riemuvoitto! Ei meitä kyllä kauheasti mikään ressannut. Aina kun täällä jokin meinaa harmittaa, pitää vaan katsahtaa ympärille ja muistaa olevansa Alaskassa :D! Mutta olihan se kiva laiskotella kuumassa vedessä samalla, kun ilma viileni ja viileni. Lampö meni luihin ja ytimiin asti! Kylpylä oli aika pienen kokoinen, mutta onneksi paikalla ei ollut kovin paljon porukkaa. Sai rauhassa lillua! Suosittelemme!










Thursday, March 22, 2012

Alaskalaista maisemaa!

Tässäpä maisemavideointia...

Ensin video ajomatkalta Willowsta Anchorageen. Vähän käsi tärrää mutta varmaankin jonkinlaisen käsityksen maisemasta saa... :) Kuvissa näkyy vuoristoa Chugachin kansallispuistosta, johon liittyen Piia tekee myös projektityötä SNAP:ssa.



Toinen video on kuvattu lentokoneesta matkalla Anchoragesta takaisin Fairbanksiin. Turbulenssin tärisyttämässä videossa avautuu maisema Talkeetna-vuoristoon. Matka meni mukavasti ikkunasta ulos tuijotellessa :).


Wednesday, March 21, 2012

Iditarod videot

Tässäpä videomatskua Iditarodin lähdöstä Willow järveltä. Hieno tunnelma ja sää!


Nämä videopätkät on kuvattu lähtoviivan takaa. Hyviä otoksia koirista, valjakoista, ajajista ja apulaisista. Viimeisenä on Ryne Olson, joka myos asuu Two Riversissa ja ajaa SP Kennelin (melkein naapurin) koiratiimiä. Ja apurina lähdössä Allen Moore! :)




Tässä video startista, kun Sass ja Buset ja muut valjakot lähtevät kisaan ja koti Nomea.
Viimeisenä lähtee Dan Seavey, joka oli mukana myös ensimmäisessä Iditarod-kisassa,
40 vuotta sitten!



Minimaatila


Niinkuin aiemmin on jo tullut mainittua, Scott ja Kerry harjoittavat pienimuotoista maataloutta kotonaan. Jos ei aurinkosähköllä ja ilman juoksevaa vettä toimivassa huushollissa ollut tarpeeksi ihmettelemistä, viimeistään pieni navetta-kanala-yhdistelmä teki suuren vaikutuksen. Käytännössä Scott ja Kerry tuottavat kaiken tarvitsemansa maidon ja kaikki kananmunat itse, ja myös pieniä määriä lihaa.



Jo pienikin omavaraistalous teettää näköjään kovasti hommia, ja me ollaan oltu apuna, aina kun on ehditty. Ja samalla opittu paljon uutta!



Kotieläinrakennuksesa on kaksi häkkitilaa linnuille, jotka kesällä ovat vapaana ulkona. Toisessa häkissä ovat nuoret kanat, Owen-kukko ja viisi ankkaa. Lisäksi pienemmässä häkissä viheltää viiriäinen.








Toisessa häkissä ovat vanhemmat kanat ja Henry-kukko sekä Frenchie-kani. Kanat ja ankat tuottavat luonnollisesti munia, noin 10 päivässä.
Lintujen vesi vaihdetaan aamuin illoin ja lisäksi lisätään kuivaruokaa tarvittava määrä syöttöautomaattiin.







Ja tietenkin, tärkein tehtävä on kerätä munat ja viedä ne ehjänä sisälle.







Rakennuksen perällä on pari karsinaa vuohille. Kuttuja ja vuohia on yhteensä viisi, joista kaksi tuottavat tällä hetkellä maitoa, mikä tarkoittaa myös sitä, että...










...karsinoissa juoksentelee uteliaita ja vauhdikkaita kilejä, yhteensä neljä!




















Tässä video kanoista ja vuohista :)






Kuttujen lypsäminen tapahtuu aamuisin, ja sunnuntaiaamuna mekin uskalsimme kokeilla. Oikean puristusvoiman oppiminen vei aikaa mutta kumpikin onnistui lopuksi tiristämään maitoa lasilliset.









Toivottavasti ajan kanssa nopeuttakin saadaan lisää, niin ettei kutulta lopu ruoka kupista ennenkuin maito on lypsetty.

Kaksi vuohista saa kilejä pian, jolloin lypsäminen tehdään sekä aamuisin että iltaisin. Luulisin, että ilmoittaudumme iltavuoroon. Puoli kuuden aikaan herääminen kun ei kuulosta aamu- vaan yölypsyltä.






Ja video, kun Scott näyttää, miten se tehdään. Ja sitten Piia yrittää, oikein kovasti!






Myös vuohille vaihdetaan vesi ja lisätään heinää aamuin illoin.








Iltaisin kilit erotellaan kutuista, jotta maitoa riittää lypsyksi asti. Aamulla kilit päästetään taas takaisin kuttujen kanssa samaan karsinaan.









Ja se on nopea toimitus!



Joskus joku kileistä karkaa yön aikana ja löytyy yleensä heinäsaavista. Ketteriä otuksia!
















"Hajuaitassa" asustaa kaksi vuohipukkia.

Julienin mielestä ne tuoksuvat juustolle. Piian mielestä ne vain haisevat. Myös niille tehdään sama vesi- ja heinärutiini. Ja samalla heinäaitasta otetaan heinää kutuille ja kileille.




















Siivoaminen on helppoa, koska lattiat on tehty niin, että alla olevat korret kompostoituvat pikkuhiljaa itsestään ja päälle vain lisätään uudet korret. Hyvin kätevää!










Joskus myös helmipöllö vierailee heinäaitassa, ja päästää tosi lähelle katsomaan! :)



Tällaista arkea täälläpäin! :)