Angel rocks – Vaellus Enkelikiville

Viime viikonlopusta povattiin sateista, joten viikonloppuvaelluksesta ei suunniteltu kovin pitkää.

Lauantaiaamu otettiin rauhassa, auteltiin vuohien ja kanojen kanssa. Piia lypsi ja Julien leikki kilien kanssa.

Uudet tipuset

Pikkutiput ja kilit kasvavat kovaa vauhtia!

Kileille maistuu maito, heinä ja fleece!

Lounaan jälkeen pakattiin autoon tavallisten vaelluskamojen lisäksi Maggie, musta paimenkoira, josta aateltiin olevan hyötyä, jos karhu sattuisi tulemaan vastaan. Ja on Maggiesta myös hauskaa seuraa reissuun! Rinkkaan kiinnitettiin myös karhukello kilisemään ja karhusuihke täytyy tästä lähin olla aina mukana, kaiken varalta.

Tällä kertaa vaellukselle lähdettiin noin 40 km päässä sijaitseville Enkelikivien (Angel Rocks) reitille. Reitin alussa oli hieman tungosta, paljon ihmisiä oli liikkeellä, kun keli oli komia ja aurinkoinen. Välillä tosin tuli pitkähkö sadekuuro, ja sadeviitatkin piti kaivaa esiin.


Varsinaisten isojen kallioiden jälkeen ruuhka hellitti, ja tunturireitti oli autio ja saatiin nauttia erämaasta ihan itseksemme. Noin 400 metrin ylös kipuamisen jälkeen päästiin puurajan yläpuolelle ja varsinaiselle reitille. Vihdoin aurinko paistoi, ja maisema ympärillä huimaava! Maggie juoksenteli vapaana ja nautti jokaisesta pienestä lammikosta, ja me hikoiltiin paisteessa.

Noin kolmisen kilometriä kuljettiin tunturien laella ja sitten lähti alamäki kohti autiotupaa. Tupa oli onneksemme tyhjillään, ja sinne päätettiin jäädä yöksi.

Ilta meni mukavasti koirakaverin kanssa kuljatessa, nuotiolla istuessa, iltapalaa nauttiessa ja kuvia napsiessa. Sääskiä piisasi, ja jossain vaiheessa myös Maggie siirtyi tuvan sisälle nukuskelemaan, kyllästytti sen verran itikoiden syöttinä olo. Yö sujui mukavasti, mitä nyt yhteen otteeseen sudet lähistöllä innostuivat ulvomaan ja meitä pelottelemaan. Ulos ei uskallettu mennä kurkkimaan, mutta tarkkaavaisesti Maggie ulvontaa kuunteli.

Aamulla hukat olivat tiessään, onneksi. Me nautittiin suklaaleipäaamiainen, Maggielle tarjottiin tietysti oma herkkuaamiainen keksillä. Sitten lähdettiin takaisin kallioille päin. Sää oli aurinkoinen ja tarpeeksi tuulinen, jotta sääskikaverit pysyivät kerrankin loitolla. Maisemasta otettiin kaikki irti, pysähdellen välillä ihastelemaan ja kameraa käyttämään.

Myös kallioilla pysähdyttiin ja ihmeteltiin luonnon muovaamia kalliomuodostumia.

Lounasaikaan saavuttiin mökille takasin, ja Maggiekin pääsi lepäilemään.

Iltapäivä sujui pellolla. Piia istutteli oman penkin täyteen porkkanoita, papuja, salaatteja ja kaalta. Sitten oli perunoiden vuoro, ja Kerryn johdolla istutettiin ainakin kahdeksan pitkää penkkiä perunaa, pitäisi riittää murkinaa! Piialle tuli kotoisa olo. Scott rakensi kasvihuonetta pellolle, johon hallanarat kasvikset laitettaisiin. Mukavaa hommaa, vaikkakin sääskien määrä oli välillä ylittää sietokyvyn. Julien veti puoleensa sääskiä noin sadan piston verran ja sai palkaksi turvonneet kädet ja jalat. Silti, ihan mahtava viikonloppu! Takajalat pellolla hyörimisestä kipeänä on hyvä alkaa uudelle viikolle, ja odottaa seuraavia seikkailuja.